Kesä 2010 osa 1

Vuosi 2010 täynnä elämää
Noniin. Nyt ollaan siis jo vuodessa 2010, heinäkuun 25. päivä. Tää vuos on taas hurahtanu kiireen vilkkaa. Varsinkin tää kesä, iha ku tää vaan menis viikko kerrallaan. Ehkä tää meneekin ja hyvä kyllä näin :)

Mukavaa on ollu, vaikka, kuten arvata saattaakin, ero tuli, mutta hei, niin se myös meni :) Eli tämän Herra M:n kanssa tuli ero parisen viikkoa sitten ja lähinnä hänen aloitteestaan. Sillo viime syksyllähän erottiin, kun kaikki tuntu liian rutiininomaiselta eikä siitä nauttinu enää niin kuin ois halunnu. No mut nyt sitten tosiaan erottiin uudelleen ja ehkä tää oli vaan se "pakonomanen" teko. Tarkottaen siis, että toinen kerta piti olla, vaikka lopputulos taiskin olla molemmilla selvillä jo aikoja sitten.

Ite tuppaan olemaan aina vähän "turhan" ylioptimisti ja haluan aina uskoo, että jos rakastaa, se riittää. Mutta onneks mäkin vähän ees heräsin tähän päivään ja tajusin, että ei se hyvä tyttö riitä. No mutta, parempi nyt tajuta, ennen kuin olisin hajonnut täysin. Toki tää hajotti ja tän asian hyväksyminen oli taas työn ja tuskan takana, mutta nyt kaikki on ok. Enemmänkin kuin ok. Yks päivä meni itkiessä ja miettiessä, että miks helvetti näin, miks tän piti tapahtua. Mutta sitten aloin tosiaan ymmärtämään, että just näinhän sen piti mennä. Kuten yks hyvä kaveri sano mulle viisaita, kun pohdin, pitikö tää toinen kerta ees olla: "Hei, kyllä piti! Joskus pitää hakata päätä seinään hetken aikaa, ennen kuin pystyy tajuamaan ja sanomaan sen ääneen, että tää oli tässä" Ton avulla mä pystyin irrottamaan. Se on niin fakta. Hetki piti hakata päätä seinään ja ajatella parempaa huomista, mutta kun tajus vihdoin, ettei sitä tuu, niin onneks tosiaan osas päästää irti, ajoissa.

Mutta palaan tässä taas asiaan myöhemmin, nyt vaan on fiilis sellainen, että toivottavasti tämä herra tajuais joskus, että se ei ees yrittäny. Siltä musta ainakin tuntuu. Joten näillä mennään:

Maija Vilkkumaa - Hei Tie
"Ja se yksi paskiainen katuu mutta anteeksi ei saa"

Vuosi mennyt, eteenpäin ja taaksepäin on aika vienyt

Huhhei!

Vuos sitten sitten sitä oltiin niin tietämättömiä, mitä tulevaisuus voiskaan tuoda tullessaan... Ja kun miettii, että vaan yks vuos. Ei, kyllä se on vuos iha tarpeeks kaikkeen...

Herra A jäi kyllä hienosti unholaan, se nyt oliki semmonen tapaus, että parempi näin, todellakin. Mutta herra E on kyllä vieläkin ollut kuvioissa, tavallaan, omalla tavallaan :D Mutta siitä lisää kyllä tässä vielä.

Mutta missä mä meen? Meenks mä jonkun kanssa tai aionko mä mennä? Sitäpä mietitään, mutta siis...

Noh vuosi sitten kävi sellainen, että kun koulu taas alko, niin alkohan se seurustelukin siellä sitten. Huhhei. Kouluun tuli semmonen tapaus, että oksat oli saman tien pois ja sydän lääpällään ja koko tyttö sekasin. Se jätkä, Herra M, aivan uskomaton tyyppi. Se miksi just se osu silmään, niin oli kyllä sen koko olemus. Sen hymy varsinkin, valloitti mut ihan täysin. Iloinen ja tosi söpö paketti, ei kai siinä ensisilmäyksellä voi muuta vaatia :)

Sen kanssa hengattiin koko syksy ja joulun tienoilla päätettiin sitten virallisesti seurustella. Ja nyt näin jälkikäteen ajateltuna, se oli yks mun elämäni parhaimmista hetkistä ja päätöksistä. Vaikka myönnän, että kyllä mä siinä emmin, paljonkin. Mutta suurimmalta osilta sen takia, kun mulla oli tuo Herra E juttu kesken. Ja tosiaan senkin suhteen kävi paljon asioita, jotka käänti kyllä kaiken päälaelleen. Mutta mä tein sillon päätöksen, että tätä mä haluan. Ja sitä mä halusin, vielä näihin päiviin saakka. Mutta se ei riitä, jos toinen ei sitä halua tai jos et sä näytä sitä tarpeeks. Ja mulla kävi nää molemmat. Se vaan taas meni liian rutiiniksi, koko seurustelu. Mutta mä en tajunnu, tai tavallaan tajusin, mutta emmä tienny mitenkään, että toinen näki sen niin, että suhde ei vaan oo enää niin antoisaa. Se ois varmaan pitäny laskee vaan yks plus yks, vaikka oikeasti, se on niin mahdotonta nähdä toisen pään sisälle, jos toinen ei pukahda asiasta mitään :/ Näinpä siis erottii tossa parisen kuukautta sitten. Ekaks täys hajoaminen, sitten kaikki ok, sitten taas apua ja sitten taas, että jahas, mitä mä edes haluan.

Mutta tämmöstä täällä, tällai nopeasti. Katsotaan taas :)

Annika Eklund - Sunnuntaiaamu <---- sitä mä vaan toivoisin mulle ja Herra M:lle... Haluaisin palata aikaan, kun kaikki oli hyvin ja asioihin olisi voinut vaikuttaa...

Mä luulin, että A ois osannu hoitaa homman vähän paremmin loppuun.

Anna Eriksson - Kuka saa sut nyt
Älä kerro, en halua tietää
Kuka saa, kuka saa sut nyt
Älä katso, kun mulle se selviää
Kenen vuoksi en riittänyt
Kuka saa, saa sut nyt?

Niin menin laittamaan sitten tälle Herra Aalle viestiä tuossa lauantai aamuna, jossa lähinnä ideana oli antaa sille ajateltavaa. Lähinnä sillä tavalla, ettei siitä huokuis mikään viha tai katkeruus, korkeintaan pettymys vois näkyä. Laitoin esim " luulin että oisit osannut lopettaa tän vähä paremmin" yms. sit sieltä tulee takasin pitkä viesti, jossa sepostuksena mm. että monta kertaa yrittäny soittaa mutta on odottanut että myrsky laantuu (mikä myrsky) ja plaaplaa pskaa. Tahtois, että oltais väleissä, että kun nähdään niin jutellaan ja PIDETÄÄN KIVAA. Mitähän tuokin, pidetään kivaa oikein meinais. Pyh, en tiiä. Mutta sillä ei kyllä mitään sellasta "kivaa" ole, mitä kaipaisin, tiedätte varmaan mistä puhun ;)

Mutta juu. Vastasin, että ei näitä asioita hoideta näin viestein ja että miks mun pitäis uskoo mitään mitä viestis luki, jos seki on täyttä kuraa, niinku kaikki aikasemmatkin. Ja senpä jälkeen herra ei vastannut sitten mitään. Ehkä se aatteli, että ok, ei sit mitään tai esim että jos se on tulos tänne meillepäin ens vkloppuna niin sais selvitettyä niit sillo. Mut pyh. En tiedä. En mä halua olla edes sen ystävä / kaveri, mikäli se silloinkin on yhtä kusipää.

Diih. Päällimmäinen tunne tuon viesteilyn jälkeen oli kuitenkin ehkä sellanen, voittajafiilis. Sillai, että viestistä huoku kuitenkin anteekspyyntö (jota uskon tai en, sillä nyt ei ole väliä) ja myöntäminen siitä, että on toiminut todella raukkamaisesti. Hienosti se itekin sen myönsi, että sen toiminta on ollut todella raukkamaista yms. Mutta oli kuitenkin helpottava tunne viestien jälkeen, sillä tuli sellanen olo et huh, onneks se reagoi näin kuin että "ei tässä mitää, mitä itket siel" - tyylil. Eli ihan hyvät fiilikset on ton suhteen tässä, katotaan nyt millon seuraavan kerran siitä kuulee ja millä tavalla.

Täytyy huomenna jatkaa juttua siitä, mitä ja kenen kanssa viime yön vietin :) Nojuu, tottakai, Herra Een. Mutta siitä lisää huomenna, nyt täytyy mennä unille... :) Elämä voittaa!

Nämä kaksi, joista jäljellä kohta enää yksi

Avril Lavigne - Take me away

All the pain I thought I knew
All my thoughts lead back to you

Mitä vaan teenkin, kenen kanssa ja missä tahansa meenkin, ajattelen vaan Aata. En välttämättä ikävöiden, vaan niin, että ois halunnu tän homman loppuvan vähän toisella tavalla, KUN tän kerran oli tarkotuskin loppua lyhyeen ja nopeasti. Nyt on nimittäin viikko kulunut viime näkemästä, eikä herrasta ole mitään kuulunut. Koko ajan miettii, että miks. Onko se sitä, että se häpee vai onko se täysin kylmä, ettei sitä jaksa ees kiinnostaa. Mutta toisaalta, en mitenkää usko että se olis toi jälkimmäinen. Sillä kuitenkin edelleen painotan itelleni sitä, että se oli tässä se, joka oli itse kiinnostunut, en mä. Het ku näytin pieniä kiinnostuksen merkkejä niin stadaa! Jäbälle ei riitä, vaan pakko saaha vielä lisää ja enemmän, muilta. Jep. Mutta. Emmä tiä. Jotenkin on vaan niin kauheen sekava olotila, kun ei tosiaan tiedä, mitä se tällä hetkellä ajattelee. Toisaalta joo, ole hyvä tyttö ja ota puhelin kouraan. Mutta toisaalta. En. Jotenkin pitäisin sitä itelleni niin luovuttamisena...

Avril Lavigne - Runaway

Stay there come closer it's at your own risk
Yeah you know how it is life can be a bitch

Entä sitten, jos laittasinkin viestin tyyliin " Pidin sua aluks hienona ihmisenä, mutta loppujen lopuks sä olitkin täys kusipää"... Niin pahintahan siinä ois, jos se reagois siihen, että voivoi pieni. Luulitko tosissas että mä sussa mitää näin. Jea. Siinä vaiheessa tulis tosiaan niin busted olo. Muttamutta. Ehkä mä oon vielä toistaseks hiljaa. Voihan se olla, että jossai vaiheessa lähtee viesti, mutta ei vielä. Katotaan, tajuaako se ite mitään. Ja jos tajuaa, niin millä tavalla. Mutta sen näkee sitten.

Jore Marjaranta - Muisto

kuuluimme toisillemme pienen hetken
liian pienen, suuren hetken
miten saisin sadun jatkumaan
sinut palaamaan

muiston aallot vie mua syvempään
tunteet nousee pintaan, hämmentää
mä koitan ymmärtää
ymmärtää

Mutta ainakin yhen asian mä tajusin tästä jutusta. Sen, että ennemmin semmonen jätkä, joka ei tunteistaan pukahda sitten millään, kun semmonen, joka avautuu tunteistaan, mutta puoletkaan ei oo totta. Eli mieluiten on sitten hiljaa ja näyttää tunteet muulla tavoin, kuin se että puhuu täyttä paskaa tunteista.

Ja varmaan tajusittekin, että herra A on tämä täyttä paskaa puhuva, mutta herra E onkin sitten tämä toinen. Ja siitä onkin hyvä jatkaa seuraavaa juttua...

No sehän siis pyyti tos reilu viikko sitten mua sen kanssa kahtomaan leffaa. No ei saatu aikaseks sitten sovittua leffapäivää tossa alkuviikosta, niin joskus tossa keskiviikon tietämillä se sitten kyseli mitä puuhaan seuraavina päivinä. Siinäkin oli kaikkee puuhaa hirveesti, niin ei onnistunu sitten leffailta mihinkää siihenkään. No ei siinä mitteen, ajatus oli kuitenki aika kiva :) No eilen tossa lauantaina oltiin sitten viihteellä kaveri porukalla, ja tää herra ei kyllä käyny koko iltana mielessäkään, ihan vaan siks, kun kaveriporukalla mentiin ja oli mukavaa nii ei ehtiny sen kummemmin ajatella sitä kun ketään muutakaan. No mutta sitten siinä olin pitsaa syömässä yöllä nii Ee soittaa että missä meen. No se tulee siihen pitsalle sitten ja päätetään lähtee meille. No aika perussetillähän se meni :D Molemmat halus vähä "lämpöö", joten sitä riitti. No siinä oltiin sitten tämä aamupäivä ja päivä meillä kahdestaan ja hengattiin vaan. Ihan mukavaa oli ja vaikee sanoo, oliko siinä sitten taas mitään enempää. Tavallaan aina välilä tuntu siltä, että taas ollaan menty jotenki askel eteenpäin. Mutta toisaalta, en tiiä... Mutta turhaanpa sitä nyt miettii, kun molemmat kuitenkin tietää missä mennään ja miten mennää, tavallaan :D Mutta tärkeintä ehkä nyt kuitenkin oli, että molemmilla oli mukavaa ja halus olla just siinä, missä oltiin. Kyllä mä tästä ihmisestä tykkään, sitä en oo kieltänyt ikinä enkä kiellä :)

Mutta juuh. Oli tuossa eilisessä paljon kaikkea muutakin sekavaa, mutta turha niistä sen isommin jauhaa, kun ei ne mulle niinkään merkinnyt mitään. Esimerkkinä monen vuoden takainen entinen poikaystävä, joka sanoo että " ... sä oot niin nätti. mä tykkään susta vieläkin" yms. Kännistä lätinää, mutta se jauhaa tota aina kun nähdään. Hei, ei kiitti. Puhukaa ihmiset tunteista selvinpäin ja tunteella, niin voidaan jopa uskoo niitä.

Tätä ootellessa:

Jore Marjaranta - Mies

En ole mistään ollut
Varma niin kuin nyt
Sinussa kaikki on
Sua olen etsinyt
Olen sinun vierelläsi
Onnellinen

En muista, oon sanonu tätä mun ns. mottoo. " Miehet on kuin lapsia. Ne on kivoja, kun ne ei oo omia." Puoli läpällä, mutta miettikää. Siinä piilee totuus :)

Selvispähän sekin, Herra A ja herran tekemiset

Niinpä niin. Ois vaan pitänyt uskoa omiin epäilyksiin. Mut ei, halus uskoo vaan parempaan. No siis, mitä on tapahtunu... Tämä herra A. Tuli nyt viikonlopuks tänne (jo tuossa keskiviikkona) ja nähtiin ja oltiin yötä ja kivaa oli. Näki selvästi että oli kaivannut mua yms. Seuraavat päivät menikin sitten erilailla. Herra ei soita (ikinä) kun on luvannut yms. Kuitenkin seuraavina parina yönä nukutaan samassa paikassa ja kivaa on. Mutta silti tajuan, ettei tässä nyt kaikki taas mee niinkuin haluisin. Vaikka kuinka se on nää muutamat viikot sanonu kuinka se musta tykkää ja kuinka paljon enemmän se multa haluaa, niin tulos on ihan muuta.

Antti Tuisku - Kahdestaan feat Jenni Vartiainen
Vaik samat ajatukset ja suuret lupaukset
me silti lähdettiin eri suuntiin.

toi myös kertoo sen, miten tässä meni. Toisaalta, ei se oltu "me", jotka vaan lähti eri suuntiin, vaan se oli tää herra A. Se päätti näin. Toisaalta, mä en anna sen olettaa, että se voitti tän erän tai oikeestaan koko pelin. Joo, käytän taas näitä sanoja, sillä nää kuitenkin kuvaa niin hyvin tätä tilannetta. Eihän tää todellisuudessa mitään peliä ole, mutta tiedätte kyllä, mitä tarkoitan :)

Kuitenkin. Tänään siis olin ihan vaan katsomassa meininkiä keskustassa ja jälleen oli käynyt niin, että herra oli luvannut soittaa mutta ei soittanut. No ei siinä, päätin etten soita sitten minäkään, perkele.

Loppuillasta sitten törmätään näihin ja tsadaa, yks tyttö vieres. Ei siinäkään. Pahaa tekstiä heitän niin Aalle kuin tälle tytöllekin, mutta A väittää että älä nyt, kaverihan se on. Joo-o, tajuan edelleen ja taas, mikä homman nimi todellisuudessa on. Siinä sitten poika katoaa ja kaveri jää siihen. Kertoo mulle, ettei tää tyttö ollut ainut tänä iltana yms. Eikä varmasti aikasemminkaan. No joo, mähän tiesin sen. Mutta todella hienoa, että sen kaveri kerto, oikeasti. Arvostan. Noh, se sano myös sen, että A on sille todella hyvä kaveri mutta ainut asia mikä siinä vituttaa on toi, miten se tekee mulle. Uskon. Enkä syytä ketään, että miks kukaan ei estä yms. Jokainen tekee päätöksensä itse. Mutta joo, mikään tästä ei ollu yllätys, mutta hienoa oli kuitenkin kuulla totuus.

Nyt just mä itken. En itke tälle tyypille, en todellakaan. Vaan itken sille, että miks en vaan uskonu omia epäilyjä ja laittanu pistettä tälle hommalle heti ku tajusin. Mut ei. Ihminen tahtoo vaan uskoo siihen mitä ite haluaa olevan totta. Näinhän se on.

Cascada - Another you
You're not the only one so hear me when I say
The thoughts of you they just fade away

Mutta mites tästä eteenpäin... Sanoin tälle Aan kaverille, ettei puhu tästä keskustelusta sen kummemin tälle, jottei se tavallaan tiedä, että mä tiedän kaiken. Ja miks näin. Siks, että mikäli se tietäis, että tiedän kaiken tän, se ei ihmettelis yhtään, miks en oo siihen yhteydessä. Mutta jos se ei tiedä, että minä tiedän, niin se ihmettelee, miks en normaaliin tapaan ota siihen yhteyttä.

Poistin sen numeron äsken. Ei iso askel, mutta ainakin hyppäys seuraavaan. Ja mitäs mä nyt ajattelen... Sitä, että mä en TODELLAKAAN ole vieläkään tässä se, joka menettää. Ihan totta. Tää ei ole itserakkautta, vaan ihan todellisuudentajua siitä, että mä oon paljon enemmän, kun ne muijat yhteensä (ainakin ne, kenen kanssa sen näin). Sillä, mulla on ihmisenä semmonen vahvuus ja luonteenpiirre, joka saa ihmiset hymyilemään ihan vilpittömästi... Haluan olla ihmisenä hieno ihminen kaikille ihmille joita arvostan, ja uskon myös, että se huokuu musta. Ja tää jätkä kyllä tietää tän luonteenpiirteen, sillä just tätä se on mussa kehunu. Että kerrankin on nainen, joka saa nauramaan pojatkin tuosta vaan... Mutta joo, eihän se auta, mutta pitäis olla ainakin yks asia enemmän, joka kallistaa kuppia toiseen suuntaan.

Mutta niin, tätä tää on. Lupaan kertoo heti, jos tai siis KUN, herra A ilmottelee itestään. Mä en todellakaan sille ilmottele, enkä ainakaan nyt, kun ei numeroakaan ole. Ja findiinhan en rahojani tämän herran takia pistä. Euro on jo liikaa tähän mieheen. Prkl. Muistakaa, tämmöset tyypit ei oo todellakaan edes euron arvosia, puhumattakaan tunteista. Ei hukata näille aikaa, edes ajatuksista. Asiat tulee sit eteen kun on tarvis. Nyt, elämä jatkuu ja mä hymyilen, kilpaa :)

Kiitos ystävät rakkaat.

Btw. Herra E pyyti mua pari päivää sitten leffaan. Okei, ihan pienessä sievässä, mutta silti. Pyyti. Katotaan. Menen kyllä, jos vaan päivä sopii :)

Stella - Piste
Anna jo olla.
Anna mun olla ja unohtaa.

Onni hetken viivähtää...Katoaako aika liian nopeasti?

Vaihteeks tässä taas taitaa tämä tyttö miettiä liikaa ja liikoja. Ja kaikki tää nyt liittyy tähän A:han. Ihan ekaks olin innoissani uudesta ihmisestä, kun se vaikutti niin mukavalta ja ihmeen kiinnostuneelta musta. Yks harvoista kerroista, kun muhun kiinnostutaan ja ite en oo mitenkää tilannetta noteerannu... Nojuu, ei siinä. Kauniita sanoja, mutta ehkä turhan nopeesti. Ja mähän tottakai menin uskomaan ne kaikki, hyväuskosena ihmisenä... Sit kaikelta vedetään pohja alta, niin ei paljon mitään kyllä jääny. Jotenkin oma pää meni niin tyhjäks, ainakin se osa, jossa tästä ihmisestä oli jo kerenny muodostumaan mielikuva yms. Ja nyt viikko ton tilanteen jälkeen on tosi vaikee fiilis. Jotenkin... Haikee, kuten myös tälle tyypille kerroin... Mä en niin tiiä, onko tää haikee olo mun omaa "syytä" vai pohjautuuko kaikki tohon viikko sit tapahtuneeseen... Toisaalta luulen että kaiken takana on toi viikko sit tapahtunu mut toisaalta. Ääh. Tosi vaikee purkaa näit tunteita sanoiks. Varsinkin, kun ei edes itelleen osaa näitä selittää oman päänsä sisällä.

Ehkä vois lähtee siitä, mikä nyt ihan päällimäisenä on mielessä. Ehkä kärjessä on se, että miettii koko ajan mitä tästä voi tulla, vai tuleeko mitään. Vielä se reilu viikko sit oisin voinu sanoo, että toivon hirveesti ja toisaalta myös uskon, että tästä vois tulla vaikka mitä. Mutta nyt tuntuu jotenkin, etten tiedä sitten yhtään. Mutta kuten sanottua, menny on mennyttä ja enkä nyt jaksa muistella tota tilannetta enkä sitä, mitä sillon mietin. Nyt on nyt. Nyt tosiaan tahtoisin uskoa, että tästä vois tulla jotain suurempaakin, tarkotan ihan suomeks sanoen, isoa rakkautta. Mutta toisaalta tuntuu, etten mä olis tän tyyliseen suhteeseen valmis... Saattas olla, että koko ajan epäilisin ja miettisin, mitä se tekee ja toisaalta koko ajan miettisen sen sanomisien todenperäisyyttä. Toisaalta paljon tässä miettii näitä omiakin tunteita. Onko ne enää (tai onko ne ollukaan) niin suuret, että tähän päälle olis järkee ruveta rakentamaan suhdetta. Suhdetta, joka vaatis molemmilta todella paljon. Uskon kuitenkin siihen, että sitten jos niin päätettäisiin, se lähtis siitä kohtaa nollasta. Mun mielestä sillon niillä ei olis mitään väliä, mitä on tehty ja tavallaan ei myöskään niillä, mitä on sanottu. Ehkä siinä tilanteessa vois olla semmonen valikoiva muisti, että muistaa ne mitkä tahtoo muistaa ja ne, millä on jotain merkitystä siinä tilanteessa ja tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä mä en vaan osais sanoo juuta enkä jaata. Jotenkin tunteet on niin sekasin, että kaipaan vaan läheisyyttä ja tiedän, ettei sillä ole lähes mitään väliä, kuka läheisyyden antaja on... Ehkä tää läheisyyden kaipuu vaan taas tuli, ton kaiken pskan jälkeen... Aikasemmin ois kaivannut läheisyyttä vain ja ainoastaan tältä Alta mutta nyt tuntuu, ettei sillä oo mitään väliä... Läheisyys ja rakkaus (myös tykkäys) erikseen on kuitenkin niin eriasioita, mutta yhdessä ne onkin sitten on lähes täydellistä.

Toisaalta se on niinkin, ettei kannata todellakaan halutaa liikaa liian nopeassa ajassa. Sit se vois pian tyrehtyy kokonaan. Joten sen suhteen voi olla ihan rauhassa ja antaa ajan näyttä missä mennään ja mitä on tulossa. Seuraava askel onkin sit ehkä tuossa ens viikonloppuna, kun A tulee tänne... Saa nähä kuinka kauan voidaan aikaa viettää yhdessä kun viikonloppuna on vaikka mitä ohjelmaa. Mutta tää on taas yks niistä, mitä ei vaan sais liikaa miettiä. Kyllä se viikonloppu sieltä aikanaan tulee ja aikanaan myös näyttää, mitä silloin tapahtuu.

Läheisyys lämmittää ja rakkaus pistää hymyilyttää. Yhdessä ne onkin voittamaton pari. Toivotaan, että tulevaisuus tuo tuon tullessaan :)

Unohtuu tää koskaan?

Phuuh... Pitihän se arvata, että jotain tässä tulee vielä tapahtumaan... Liittyen tähä jätkään A... Jotenki pari päivää oli jo ollu sen suhteen vähän jännä fiilis, sellanen epäileväinen. Esimerkiks, kun se ei soittanu vaik lupas, tai ei tullu yöks vaikka oltiin nii puhuttu... Mut kuitenkin jotenkin aina ymmärsin noin... Ajattelin, että joo, se tahtoo pitää jätkien kanssa hauskaa, joten mä en siihen sitten sotkeudu... No juu. Oltiin siis tossa sitten lauantaina viihteellä, taino itse olin lähes selvistä päin mutta kuiteski ihmisten ilmoilla.. Jo siinäkin het alkuillasta tuli ihme jahkausta että missä miehet menee jne. Ja taas, herra A jätti ilmottamatta mihin menee, vaikka lupas. No ei siinä vielä, siirryttiin sitten kaverin kanssa baariin ja tsadaa, siellähän tämä herra sitten olikin kavereidensa kanssa. Nojoo, ei siinäkään... Vaan sitten jonkun aikaa siinä oltiin ja taas kuuntelin kauniita sanoja, jotka jälkeenpäin tuntuu todella tyhjiltä... Sillä sitten tämä A halus lähteä kaverinsa kanssa kiertämään baaria ja me kaverin kanssa lähettiin sitten toiseen suuntaan... No ehkä viiden minuutin kuluttua, nähtiin tämä A... Mikä pahinta, läheisissä tunnelmissa (pussailua) toisen tytön kanssa. Siitä sitten soitto jätkälle että heti tähän nyt. En jostain syystä halunnut mennä siihen väliin, ehken vaan keksinyt mitä oisin tehny. Joskus oisin varmasti lyönyt, kumpaakin, mutta tossa tapauksessa mä vaan tuijotin, käännyin pois ja päätin soittaa..

Siinä se sitten tuli siihen mun luokse, ja ekat sanat mulla oli " ootko sä pelle vai mitä? luuletsä mua kuuroks tai sokeeks" yms. En jaksa siitä hetkestä sen enempää jauhaa, sillä todellisuudessa A ei edes muista tuota hetkeä, yhtään... Mutta sen kerron, että mä olin kylmä ja toinen itki. Mun ei tehny mieli huutaa, ei raivota, teki mieli vaan olla kylmä ja selittää toiselle, kuinka väärin on tehny...

Irina - Pokka
Mä en suutu, enkä raivoo, enkä huuda.
Siihen suostu enää en.
Yksi ainoo katse, jota et ymmärrä kuitenkaan.
Kertoo enemmän, kuin kaikki sanat yhteensä.

No yö juteltiin ja aamu meni nopeesti ohi, mutta sitten illalla A tuli käymään, ihan omasta pyynnöstään... Ekaks iha ok, mutta sitten se sanokin, että oon yllättävän vaisu. Ja sanoin että niinpä niin, mistähän johtus. Siinä sitten asiaa puitiin kolme/neljä tuntia. Itkua tuli molemmilta, mutta mun itku oli lähinnä mulle itelleni... Sanoinkin sen, että turha luulla että tää itku on sulle. Itken ihan itelleni, koska en tajua miten oon voinu suodattaa noin paljon pskaa. Sit sanoin, että kaikki mitä tota ennen oli sanottu ja tehty, on nyt pelkkää tyhjää vaan. Niillä ei oo enää mitään väliä. Ja sit tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että pää on todellakin tyhjä jostain kohtaa... Sillä vaikka kuinka yritin miettiä niitä asioita, mitä A oli mulle sanonu, en saanu niistä kiinni. Sit sanoinkin, että kaikki mitä oot mulle tota aikasemmin sanonu, on nyt ihan unohduksissa. Vaikka kuinka yritin miettiä, en muistanut mitään... Se oli todella outoa, pelottavaa ja surullista. Se kyllä kerto täysin sen, kuinka tyhjäks mun pää oli tosta menny... Ja ehkä se, miks toi tapahtunut sai mun pään noin tyhjäks, johtu varmaan siitä, että ehkä ekaa kertaa mä olin kunnolla se, joka ei edes vielä ollu sanonut mitään "tykkään susta"-juttuja, kun toinen oli sanonut vaikka mitä, ja kaiken mä uskoin... Yks harvoista kerroista, kun toinen tuntuu olevan paljon kiinnostuneempi kuin minä itse... Ehkä mä olinkin huomaamattani varuillani. No mutta, siinä juttelujen jälkeen seuraavat 24 h olikin sitten mukavaa aikaa. Hymyjä saatiin aikaa, eikä tosta tapahtuneesta enää puhuttu. Ja molemmat tietää varmasti sanomattakin, että mielessä se pyörii eikä sitä vielä voi sanoa, unohtuuko se ja voiko tässä enää uutta mahdollisuutta antaa.

Toisaalta mä pelkään, että jos mä annan toisen mahdollisuuden, niin noin voi tapahtua koska vain uudelleen. Ja uskon, et sillon se sattuu viel pahemmin, sillä sillon voi olla, että tunteet on paljon suuremmat ja ehkä sillon oon myöntäny jo itselleni, kuin Aallekin, että oon ihastunu...

Mutta nää on näitä, joita ei vain pidä ennakolta miettiä... Sisälläni toivon, että tästä tulis jotain suurta... Mutta toisaalta oon koko ajan varpaillani, enkä halua ihastua, vieläkään, ainakaan liikaa. Sillä en tahdo tippua korkeelta. Mutta kuten sanottua, ei katota menneisyyteen, eikä tulevaisuuteen vaan mennään tässä ja nyt. Elämä voittaa, aina :) Siitä kun ei selviä kuitenkaan...

Ronan Keating - When you say nothing at all
The smile on your face let's me know that you need me
There's a truth in your eyes saying you'll never leave me

Jotenkin tuntuu, että aina kun asioista rupee puhumaan ääneen, ne menee aivan veetulleen. Jotenkin tässäkin tuntu niin... Heti kun aloin päästää suustani juttuja tästä pojasta, kaikki käänty päälaelleen... Joskus ennenkin on näin käyny... Joten taidan olla hiljaa näistä, tosin blogihan on aivan eri juttu ;) Ehken mä enää tästä eteenpäin sano ääneen liian aikasin mitään, ettei joudu sitten ikäviin tilanteisiin, esim. missä kaverit kysyy " no mites menee sen kanssa " - joo ei enää mitenkään plaa. Mutta hei, nyt, loppu. Antaa ajan näyttää, kyllä se sieltä sitten eteen tulee mikä on tultava :)