Mä luulin, että A ois osannu hoitaa homman vähän paremmin loppuun.

Anna Eriksson - Kuka saa sut nyt
Älä kerro, en halua tietää
Kuka saa, kuka saa sut nyt
Älä katso, kun mulle se selviää
Kenen vuoksi en riittänyt
Kuka saa, saa sut nyt?

Niin menin laittamaan sitten tälle Herra Aalle viestiä tuossa lauantai aamuna, jossa lähinnä ideana oli antaa sille ajateltavaa. Lähinnä sillä tavalla, ettei siitä huokuis mikään viha tai katkeruus, korkeintaan pettymys vois näkyä. Laitoin esim " luulin että oisit osannut lopettaa tän vähä paremmin" yms. sit sieltä tulee takasin pitkä viesti, jossa sepostuksena mm. että monta kertaa yrittäny soittaa mutta on odottanut että myrsky laantuu (mikä myrsky) ja plaaplaa pskaa. Tahtois, että oltais väleissä, että kun nähdään niin jutellaan ja PIDETÄÄN KIVAA. Mitähän tuokin, pidetään kivaa oikein meinais. Pyh, en tiiä. Mutta sillä ei kyllä mitään sellasta "kivaa" ole, mitä kaipaisin, tiedätte varmaan mistä puhun ;)

Mutta juu. Vastasin, että ei näitä asioita hoideta näin viestein ja että miks mun pitäis uskoo mitään mitä viestis luki, jos seki on täyttä kuraa, niinku kaikki aikasemmatkin. Ja senpä jälkeen herra ei vastannut sitten mitään. Ehkä se aatteli, että ok, ei sit mitään tai esim että jos se on tulos tänne meillepäin ens vkloppuna niin sais selvitettyä niit sillo. Mut pyh. En tiedä. En mä halua olla edes sen ystävä / kaveri, mikäli se silloinkin on yhtä kusipää.

Diih. Päällimmäinen tunne tuon viesteilyn jälkeen oli kuitenkin ehkä sellanen, voittajafiilis. Sillai, että viestistä huoku kuitenkin anteekspyyntö (jota uskon tai en, sillä nyt ei ole väliä) ja myöntäminen siitä, että on toiminut todella raukkamaisesti. Hienosti se itekin sen myönsi, että sen toiminta on ollut todella raukkamaista yms. Mutta oli kuitenkin helpottava tunne viestien jälkeen, sillä tuli sellanen olo et huh, onneks se reagoi näin kuin että "ei tässä mitää, mitä itket siel" - tyylil. Eli ihan hyvät fiilikset on ton suhteen tässä, katotaan nyt millon seuraavan kerran siitä kuulee ja millä tavalla.

Täytyy huomenna jatkaa juttua siitä, mitä ja kenen kanssa viime yön vietin :) Nojuu, tottakai, Herra Een. Mutta siitä lisää huomenna, nyt täytyy mennä unille... :) Elämä voittaa!

Nämä kaksi, joista jäljellä kohta enää yksi

Avril Lavigne - Take me away

All the pain I thought I knew
All my thoughts lead back to you

Mitä vaan teenkin, kenen kanssa ja missä tahansa meenkin, ajattelen vaan Aata. En välttämättä ikävöiden, vaan niin, että ois halunnu tän homman loppuvan vähän toisella tavalla, KUN tän kerran oli tarkotuskin loppua lyhyeen ja nopeasti. Nyt on nimittäin viikko kulunut viime näkemästä, eikä herrasta ole mitään kuulunut. Koko ajan miettii, että miks. Onko se sitä, että se häpee vai onko se täysin kylmä, ettei sitä jaksa ees kiinnostaa. Mutta toisaalta, en mitenkää usko että se olis toi jälkimmäinen. Sillä kuitenkin edelleen painotan itelleni sitä, että se oli tässä se, joka oli itse kiinnostunut, en mä. Het ku näytin pieniä kiinnostuksen merkkejä niin stadaa! Jäbälle ei riitä, vaan pakko saaha vielä lisää ja enemmän, muilta. Jep. Mutta. Emmä tiä. Jotenkin on vaan niin kauheen sekava olotila, kun ei tosiaan tiedä, mitä se tällä hetkellä ajattelee. Toisaalta joo, ole hyvä tyttö ja ota puhelin kouraan. Mutta toisaalta. En. Jotenkin pitäisin sitä itelleni niin luovuttamisena...

Avril Lavigne - Runaway

Stay there come closer it's at your own risk
Yeah you know how it is life can be a bitch

Entä sitten, jos laittasinkin viestin tyyliin " Pidin sua aluks hienona ihmisenä, mutta loppujen lopuks sä olitkin täys kusipää"... Niin pahintahan siinä ois, jos se reagois siihen, että voivoi pieni. Luulitko tosissas että mä sussa mitää näin. Jea. Siinä vaiheessa tulis tosiaan niin busted olo. Muttamutta. Ehkä mä oon vielä toistaseks hiljaa. Voihan se olla, että jossai vaiheessa lähtee viesti, mutta ei vielä. Katotaan, tajuaako se ite mitään. Ja jos tajuaa, niin millä tavalla. Mutta sen näkee sitten.

Jore Marjaranta - Muisto

kuuluimme toisillemme pienen hetken
liian pienen, suuren hetken
miten saisin sadun jatkumaan
sinut palaamaan

muiston aallot vie mua syvempään
tunteet nousee pintaan, hämmentää
mä koitan ymmärtää
ymmärtää

Mutta ainakin yhen asian mä tajusin tästä jutusta. Sen, että ennemmin semmonen jätkä, joka ei tunteistaan pukahda sitten millään, kun semmonen, joka avautuu tunteistaan, mutta puoletkaan ei oo totta. Eli mieluiten on sitten hiljaa ja näyttää tunteet muulla tavoin, kuin se että puhuu täyttä paskaa tunteista.

Ja varmaan tajusittekin, että herra A on tämä täyttä paskaa puhuva, mutta herra E onkin sitten tämä toinen. Ja siitä onkin hyvä jatkaa seuraavaa juttua...

No sehän siis pyyti tos reilu viikko sitten mua sen kanssa kahtomaan leffaa. No ei saatu aikaseks sitten sovittua leffapäivää tossa alkuviikosta, niin joskus tossa keskiviikon tietämillä se sitten kyseli mitä puuhaan seuraavina päivinä. Siinäkin oli kaikkee puuhaa hirveesti, niin ei onnistunu sitten leffailta mihinkää siihenkään. No ei siinä mitteen, ajatus oli kuitenki aika kiva :) No eilen tossa lauantaina oltiin sitten viihteellä kaveri porukalla, ja tää herra ei kyllä käyny koko iltana mielessäkään, ihan vaan siks, kun kaveriporukalla mentiin ja oli mukavaa nii ei ehtiny sen kummemmin ajatella sitä kun ketään muutakaan. No mutta sitten siinä olin pitsaa syömässä yöllä nii Ee soittaa että missä meen. No se tulee siihen pitsalle sitten ja päätetään lähtee meille. No aika perussetillähän se meni :D Molemmat halus vähä "lämpöö", joten sitä riitti. No siinä oltiin sitten tämä aamupäivä ja päivä meillä kahdestaan ja hengattiin vaan. Ihan mukavaa oli ja vaikee sanoo, oliko siinä sitten taas mitään enempää. Tavallaan aina välilä tuntu siltä, että taas ollaan menty jotenki askel eteenpäin. Mutta toisaalta, en tiiä... Mutta turhaanpa sitä nyt miettii, kun molemmat kuitenkin tietää missä mennään ja miten mennää, tavallaan :D Mutta tärkeintä ehkä nyt kuitenkin oli, että molemmilla oli mukavaa ja halus olla just siinä, missä oltiin. Kyllä mä tästä ihmisestä tykkään, sitä en oo kieltänyt ikinä enkä kiellä :)

Mutta juuh. Oli tuossa eilisessä paljon kaikkea muutakin sekavaa, mutta turha niistä sen isommin jauhaa, kun ei ne mulle niinkään merkinnyt mitään. Esimerkkinä monen vuoden takainen entinen poikaystävä, joka sanoo että " ... sä oot niin nätti. mä tykkään susta vieläkin" yms. Kännistä lätinää, mutta se jauhaa tota aina kun nähdään. Hei, ei kiitti. Puhukaa ihmiset tunteista selvinpäin ja tunteella, niin voidaan jopa uskoo niitä.

Tätä ootellessa:

Jore Marjaranta - Mies

En ole mistään ollut
Varma niin kuin nyt
Sinussa kaikki on
Sua olen etsinyt
Olen sinun vierelläsi
Onnellinen

En muista, oon sanonu tätä mun ns. mottoo. " Miehet on kuin lapsia. Ne on kivoja, kun ne ei oo omia." Puoli läpällä, mutta miettikää. Siinä piilee totuus :)

Selvispähän sekin, Herra A ja herran tekemiset

Niinpä niin. Ois vaan pitänyt uskoa omiin epäilyksiin. Mut ei, halus uskoo vaan parempaan. No siis, mitä on tapahtunu... Tämä herra A. Tuli nyt viikonlopuks tänne (jo tuossa keskiviikkona) ja nähtiin ja oltiin yötä ja kivaa oli. Näki selvästi että oli kaivannut mua yms. Seuraavat päivät menikin sitten erilailla. Herra ei soita (ikinä) kun on luvannut yms. Kuitenkin seuraavina parina yönä nukutaan samassa paikassa ja kivaa on. Mutta silti tajuan, ettei tässä nyt kaikki taas mee niinkuin haluisin. Vaikka kuinka se on nää muutamat viikot sanonu kuinka se musta tykkää ja kuinka paljon enemmän se multa haluaa, niin tulos on ihan muuta.

Antti Tuisku - Kahdestaan feat Jenni Vartiainen
Vaik samat ajatukset ja suuret lupaukset
me silti lähdettiin eri suuntiin.

toi myös kertoo sen, miten tässä meni. Toisaalta, ei se oltu "me", jotka vaan lähti eri suuntiin, vaan se oli tää herra A. Se päätti näin. Toisaalta, mä en anna sen olettaa, että se voitti tän erän tai oikeestaan koko pelin. Joo, käytän taas näitä sanoja, sillä nää kuitenkin kuvaa niin hyvin tätä tilannetta. Eihän tää todellisuudessa mitään peliä ole, mutta tiedätte kyllä, mitä tarkoitan :)

Kuitenkin. Tänään siis olin ihan vaan katsomassa meininkiä keskustassa ja jälleen oli käynyt niin, että herra oli luvannut soittaa mutta ei soittanut. No ei siinä, päätin etten soita sitten minäkään, perkele.

Loppuillasta sitten törmätään näihin ja tsadaa, yks tyttö vieres. Ei siinäkään. Pahaa tekstiä heitän niin Aalle kuin tälle tytöllekin, mutta A väittää että älä nyt, kaverihan se on. Joo-o, tajuan edelleen ja taas, mikä homman nimi todellisuudessa on. Siinä sitten poika katoaa ja kaveri jää siihen. Kertoo mulle, ettei tää tyttö ollut ainut tänä iltana yms. Eikä varmasti aikasemminkaan. No joo, mähän tiesin sen. Mutta todella hienoa, että sen kaveri kerto, oikeasti. Arvostan. Noh, se sano myös sen, että A on sille todella hyvä kaveri mutta ainut asia mikä siinä vituttaa on toi, miten se tekee mulle. Uskon. Enkä syytä ketään, että miks kukaan ei estä yms. Jokainen tekee päätöksensä itse. Mutta joo, mikään tästä ei ollu yllätys, mutta hienoa oli kuitenkin kuulla totuus.

Nyt just mä itken. En itke tälle tyypille, en todellakaan. Vaan itken sille, että miks en vaan uskonu omia epäilyjä ja laittanu pistettä tälle hommalle heti ku tajusin. Mut ei. Ihminen tahtoo vaan uskoo siihen mitä ite haluaa olevan totta. Näinhän se on.

Cascada - Another you
You're not the only one so hear me when I say
The thoughts of you they just fade away

Mutta mites tästä eteenpäin... Sanoin tälle Aan kaverille, ettei puhu tästä keskustelusta sen kummemin tälle, jottei se tavallaan tiedä, että mä tiedän kaiken. Ja miks näin. Siks, että mikäli se tietäis, että tiedän kaiken tän, se ei ihmettelis yhtään, miks en oo siihen yhteydessä. Mutta jos se ei tiedä, että minä tiedän, niin se ihmettelee, miks en normaaliin tapaan ota siihen yhteyttä.

Poistin sen numeron äsken. Ei iso askel, mutta ainakin hyppäys seuraavaan. Ja mitäs mä nyt ajattelen... Sitä, että mä en TODELLAKAAN ole vieläkään tässä se, joka menettää. Ihan totta. Tää ei ole itserakkautta, vaan ihan todellisuudentajua siitä, että mä oon paljon enemmän, kun ne muijat yhteensä (ainakin ne, kenen kanssa sen näin). Sillä, mulla on ihmisenä semmonen vahvuus ja luonteenpiirre, joka saa ihmiset hymyilemään ihan vilpittömästi... Haluan olla ihmisenä hieno ihminen kaikille ihmille joita arvostan, ja uskon myös, että se huokuu musta. Ja tää jätkä kyllä tietää tän luonteenpiirteen, sillä just tätä se on mussa kehunu. Että kerrankin on nainen, joka saa nauramaan pojatkin tuosta vaan... Mutta joo, eihän se auta, mutta pitäis olla ainakin yks asia enemmän, joka kallistaa kuppia toiseen suuntaan.

Mutta niin, tätä tää on. Lupaan kertoo heti, jos tai siis KUN, herra A ilmottelee itestään. Mä en todellakaan sille ilmottele, enkä ainakaan nyt, kun ei numeroakaan ole. Ja findiinhan en rahojani tämän herran takia pistä. Euro on jo liikaa tähän mieheen. Prkl. Muistakaa, tämmöset tyypit ei oo todellakaan edes euron arvosia, puhumattakaan tunteista. Ei hukata näille aikaa, edes ajatuksista. Asiat tulee sit eteen kun on tarvis. Nyt, elämä jatkuu ja mä hymyilen, kilpaa :)

Kiitos ystävät rakkaat.

Btw. Herra E pyyti mua pari päivää sitten leffaan. Okei, ihan pienessä sievässä, mutta silti. Pyyti. Katotaan. Menen kyllä, jos vaan päivä sopii :)

Stella - Piste
Anna jo olla.
Anna mun olla ja unohtaa.

Onni hetken viivähtää...Katoaako aika liian nopeasti?

Vaihteeks tässä taas taitaa tämä tyttö miettiä liikaa ja liikoja. Ja kaikki tää nyt liittyy tähän A:han. Ihan ekaks olin innoissani uudesta ihmisestä, kun se vaikutti niin mukavalta ja ihmeen kiinnostuneelta musta. Yks harvoista kerroista, kun muhun kiinnostutaan ja ite en oo mitenkää tilannetta noteerannu... Nojuu, ei siinä. Kauniita sanoja, mutta ehkä turhan nopeesti. Ja mähän tottakai menin uskomaan ne kaikki, hyväuskosena ihmisenä... Sit kaikelta vedetään pohja alta, niin ei paljon mitään kyllä jääny. Jotenkin oma pää meni niin tyhjäks, ainakin se osa, jossa tästä ihmisestä oli jo kerenny muodostumaan mielikuva yms. Ja nyt viikko ton tilanteen jälkeen on tosi vaikee fiilis. Jotenkin... Haikee, kuten myös tälle tyypille kerroin... Mä en niin tiiä, onko tää haikee olo mun omaa "syytä" vai pohjautuuko kaikki tohon viikko sit tapahtuneeseen... Toisaalta luulen että kaiken takana on toi viikko sit tapahtunu mut toisaalta. Ääh. Tosi vaikee purkaa näit tunteita sanoiks. Varsinkin, kun ei edes itelleen osaa näitä selittää oman päänsä sisällä.

Ehkä vois lähtee siitä, mikä nyt ihan päällimäisenä on mielessä. Ehkä kärjessä on se, että miettii koko ajan mitä tästä voi tulla, vai tuleeko mitään. Vielä se reilu viikko sit oisin voinu sanoo, että toivon hirveesti ja toisaalta myös uskon, että tästä vois tulla vaikka mitä. Mutta nyt tuntuu jotenkin, etten tiedä sitten yhtään. Mutta kuten sanottua, menny on mennyttä ja enkä nyt jaksa muistella tota tilannetta enkä sitä, mitä sillon mietin. Nyt on nyt. Nyt tosiaan tahtoisin uskoa, että tästä vois tulla jotain suurempaakin, tarkotan ihan suomeks sanoen, isoa rakkautta. Mutta toisaalta tuntuu, etten mä olis tän tyyliseen suhteeseen valmis... Saattas olla, että koko ajan epäilisin ja miettisin, mitä se tekee ja toisaalta koko ajan miettisen sen sanomisien todenperäisyyttä. Toisaalta paljon tässä miettii näitä omiakin tunteita. Onko ne enää (tai onko ne ollukaan) niin suuret, että tähän päälle olis järkee ruveta rakentamaan suhdetta. Suhdetta, joka vaatis molemmilta todella paljon. Uskon kuitenkin siihen, että sitten jos niin päätettäisiin, se lähtis siitä kohtaa nollasta. Mun mielestä sillon niillä ei olis mitään väliä, mitä on tehty ja tavallaan ei myöskään niillä, mitä on sanottu. Ehkä siinä tilanteessa vois olla semmonen valikoiva muisti, että muistaa ne mitkä tahtoo muistaa ja ne, millä on jotain merkitystä siinä tilanteessa ja tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä mä en vaan osais sanoo juuta enkä jaata. Jotenkin tunteet on niin sekasin, että kaipaan vaan läheisyyttä ja tiedän, ettei sillä ole lähes mitään väliä, kuka läheisyyden antaja on... Ehkä tää läheisyyden kaipuu vaan taas tuli, ton kaiken pskan jälkeen... Aikasemmin ois kaivannut läheisyyttä vain ja ainoastaan tältä Alta mutta nyt tuntuu, ettei sillä oo mitään väliä... Läheisyys ja rakkaus (myös tykkäys) erikseen on kuitenkin niin eriasioita, mutta yhdessä ne onkin sitten on lähes täydellistä.

Toisaalta se on niinkin, ettei kannata todellakaan halutaa liikaa liian nopeassa ajassa. Sit se vois pian tyrehtyy kokonaan. Joten sen suhteen voi olla ihan rauhassa ja antaa ajan näyttä missä mennään ja mitä on tulossa. Seuraava askel onkin sit ehkä tuossa ens viikonloppuna, kun A tulee tänne... Saa nähä kuinka kauan voidaan aikaa viettää yhdessä kun viikonloppuna on vaikka mitä ohjelmaa. Mutta tää on taas yks niistä, mitä ei vaan sais liikaa miettiä. Kyllä se viikonloppu sieltä aikanaan tulee ja aikanaan myös näyttää, mitä silloin tapahtuu.

Läheisyys lämmittää ja rakkaus pistää hymyilyttää. Yhdessä ne onkin voittamaton pari. Toivotaan, että tulevaisuus tuo tuon tullessaan :)

Unohtuu tää koskaan?

Phuuh... Pitihän se arvata, että jotain tässä tulee vielä tapahtumaan... Liittyen tähä jätkään A... Jotenki pari päivää oli jo ollu sen suhteen vähän jännä fiilis, sellanen epäileväinen. Esimerkiks, kun se ei soittanu vaik lupas, tai ei tullu yöks vaikka oltiin nii puhuttu... Mut kuitenkin jotenkin aina ymmärsin noin... Ajattelin, että joo, se tahtoo pitää jätkien kanssa hauskaa, joten mä en siihen sitten sotkeudu... No juu. Oltiin siis tossa sitten lauantaina viihteellä, taino itse olin lähes selvistä päin mutta kuiteski ihmisten ilmoilla.. Jo siinäkin het alkuillasta tuli ihme jahkausta että missä miehet menee jne. Ja taas, herra A jätti ilmottamatta mihin menee, vaikka lupas. No ei siinä vielä, siirryttiin sitten kaverin kanssa baariin ja tsadaa, siellähän tämä herra sitten olikin kavereidensa kanssa. Nojoo, ei siinäkään... Vaan sitten jonkun aikaa siinä oltiin ja taas kuuntelin kauniita sanoja, jotka jälkeenpäin tuntuu todella tyhjiltä... Sillä sitten tämä A halus lähteä kaverinsa kanssa kiertämään baaria ja me kaverin kanssa lähettiin sitten toiseen suuntaan... No ehkä viiden minuutin kuluttua, nähtiin tämä A... Mikä pahinta, läheisissä tunnelmissa (pussailua) toisen tytön kanssa. Siitä sitten soitto jätkälle että heti tähän nyt. En jostain syystä halunnut mennä siihen väliin, ehken vaan keksinyt mitä oisin tehny. Joskus oisin varmasti lyönyt, kumpaakin, mutta tossa tapauksessa mä vaan tuijotin, käännyin pois ja päätin soittaa..

Siinä se sitten tuli siihen mun luokse, ja ekat sanat mulla oli " ootko sä pelle vai mitä? luuletsä mua kuuroks tai sokeeks" yms. En jaksa siitä hetkestä sen enempää jauhaa, sillä todellisuudessa A ei edes muista tuota hetkeä, yhtään... Mutta sen kerron, että mä olin kylmä ja toinen itki. Mun ei tehny mieli huutaa, ei raivota, teki mieli vaan olla kylmä ja selittää toiselle, kuinka väärin on tehny...

Irina - Pokka
Mä en suutu, enkä raivoo, enkä huuda.
Siihen suostu enää en.
Yksi ainoo katse, jota et ymmärrä kuitenkaan.
Kertoo enemmän, kuin kaikki sanat yhteensä.

No yö juteltiin ja aamu meni nopeesti ohi, mutta sitten illalla A tuli käymään, ihan omasta pyynnöstään... Ekaks iha ok, mutta sitten se sanokin, että oon yllättävän vaisu. Ja sanoin että niinpä niin, mistähän johtus. Siinä sitten asiaa puitiin kolme/neljä tuntia. Itkua tuli molemmilta, mutta mun itku oli lähinnä mulle itelleni... Sanoinkin sen, että turha luulla että tää itku on sulle. Itken ihan itelleni, koska en tajua miten oon voinu suodattaa noin paljon pskaa. Sit sanoin, että kaikki mitä tota ennen oli sanottu ja tehty, on nyt pelkkää tyhjää vaan. Niillä ei oo enää mitään väliä. Ja sit tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että pää on todellakin tyhjä jostain kohtaa... Sillä vaikka kuinka yritin miettiä niitä asioita, mitä A oli mulle sanonu, en saanu niistä kiinni. Sit sanoinkin, että kaikki mitä oot mulle tota aikasemmin sanonu, on nyt ihan unohduksissa. Vaikka kuinka yritin miettiä, en muistanut mitään... Se oli todella outoa, pelottavaa ja surullista. Se kyllä kerto täysin sen, kuinka tyhjäks mun pää oli tosta menny... Ja ehkä se, miks toi tapahtunut sai mun pään noin tyhjäks, johtu varmaan siitä, että ehkä ekaa kertaa mä olin kunnolla se, joka ei edes vielä ollu sanonut mitään "tykkään susta"-juttuja, kun toinen oli sanonut vaikka mitä, ja kaiken mä uskoin... Yks harvoista kerroista, kun toinen tuntuu olevan paljon kiinnostuneempi kuin minä itse... Ehkä mä olinkin huomaamattani varuillani. No mutta, siinä juttelujen jälkeen seuraavat 24 h olikin sitten mukavaa aikaa. Hymyjä saatiin aikaa, eikä tosta tapahtuneesta enää puhuttu. Ja molemmat tietää varmasti sanomattakin, että mielessä se pyörii eikä sitä vielä voi sanoa, unohtuuko se ja voiko tässä enää uutta mahdollisuutta antaa.

Toisaalta mä pelkään, että jos mä annan toisen mahdollisuuden, niin noin voi tapahtua koska vain uudelleen. Ja uskon, et sillon se sattuu viel pahemmin, sillä sillon voi olla, että tunteet on paljon suuremmat ja ehkä sillon oon myöntäny jo itselleni, kuin Aallekin, että oon ihastunu...

Mutta nää on näitä, joita ei vain pidä ennakolta miettiä... Sisälläni toivon, että tästä tulis jotain suurta... Mutta toisaalta oon koko ajan varpaillani, enkä halua ihastua, vieläkään, ainakaan liikaa. Sillä en tahdo tippua korkeelta. Mutta kuten sanottua, ei katota menneisyyteen, eikä tulevaisuuteen vaan mennään tässä ja nyt. Elämä voittaa, aina :) Siitä kun ei selviä kuitenkaan...

Ronan Keating - When you say nothing at all
The smile on your face let's me know that you need me
There's a truth in your eyes saying you'll never leave me

Jotenkin tuntuu, että aina kun asioista rupee puhumaan ääneen, ne menee aivan veetulleen. Jotenkin tässäkin tuntu niin... Heti kun aloin päästää suustani juttuja tästä pojasta, kaikki käänty päälaelleen... Joskus ennenkin on näin käyny... Joten taidan olla hiljaa näistä, tosin blogihan on aivan eri juttu ;) Ehken mä enää tästä eteenpäin sano ääneen liian aikasin mitään, ettei joudu sitten ikäviin tilanteisiin, esim. missä kaverit kysyy " no mites menee sen kanssa " - joo ei enää mitenkään plaa. Mutta hei, nyt, loppu. Antaa ajan näyttää, kyllä se sieltä sitten eteen tulee mikä on tultava :)

Pitääkö miehiä tajuta?

Nonii eli tää B - tyypin homma taitaa olla aika selkee... Yhden illan sen kanssa vietin (eikä mitään herkkää ollu), niin tajusin, että kiinnostuin siitä sen takia, koska se muistutti entistä. Eli joo, ihastuin entiseen, en uuteen ihmiseen... Mutta tän tajusin onneks nyt jo näin nopeesti, nii pystyy vielä poistuu takavasemmalle satuttamatta ketään.

Mutta sitten, ketä missä millon nyt? Eli tällä hetkellä mielessä pyörii kaks jätkää... Ensimmäinen on se sama vanha, josta muutaman blogi tekstin olen kirjoittanut. Eli sitä voitaisiin nyt kutsua vaikka E:ksi... No siis tämä tyyppi on se, josta en oo millään ottanu selkoo, että mitä se haluaa jne. Vaikka silloin kerran sanokin mulle, että annetaanko kaiken olla, että ollaan vaan kavereita, niin siltihän sen jälkeen ainakin kerran vielä puuhattiin kaikkea mukavaa yksi yö ja päivä... No nyt sitten taas näin sitä baarissa ja voi että... Saa se mut vieläki tuntemaan, jotain. Ekaks oli ihan mukava jutella niitä näitä ja oli mukavaa huomata, että se todella halus jutella mun kanssa eli miettimällä mietti asioita, mitä kysyä yms. No sitten en edes tajunnut, että illan viimeset hitaat rupes soimaan, kunnes tämä Ee sitten kysyi, että mennäänkö... Sitten tansittiin, ja voin kertoo, että se tuntu niin mukavalta, ihanalta... Oli niin turvallinen ja tietyllä tavalla onnellinen olo, kun siinä taas oltiin... Tiiätkö sen tunteen, kun toinen rutistaa hetki hetkeltä kovemmin sua... Ee rutisti ja halas mua minkä jaksoi.. Kunnes vähän irtauduin ja annoin poskelle pusun ja kas, mihin se johti. Suudelmaan, jota olinkin kaivannut, vaikka muuta väittänyt oon kaikille, jopa itselleni... Tajusin että tässä sitä taas ollaan... Sanoinkin siinä että " me ei ehkä päästä ikinä toisistamme eroon " ja se vastas että ehkei... No mutta siitä sitten se olis ollut ihan messissä jatkamaan meille yöks yms... Mutta mä en voinut, sillä uus kiinnostuksen kohde OLI tulossa meille, ja sillä hetkellä se odotti mua ulkona... No siinä sitten käsikädessä Een kanssa käveltiin baarista ulos ja sanottiin heipat ja luvattiin taas palata.. No ei siinä sitten mitteen...

Siitä suuntasin tämän uuden tyypin luokse, ja kutsutaan tätä vaikka Aaksi... Tää meidän "juttu" alko ihan muutama päivä sitten, mutta ihan alkujaan se lähti parin viikon takaisesta jutusta, joka on niiiin erikoinen tapaaminen, etten edes sitä lähde tässä jauhamaan... Oli mitä oli, nyt ollaan tässä... No siinä se Aa sitten minua halaili ja kutsu kaikenmaailman hellyttelynimillä ja sano, että "rakas". Sit olin et tsootsoo what, mitä. Niin se oli että " mä voin jo iha sanoo sulle rakas, sä alat olee mulle rakas ". No jöö, kivaltahan se kuulostaa, mutta en sitten tiedä tuosta tulevaisuudesta. No onneks tulevaisuudesta ei tartekaan ite päättää, onneks se tuo minkä tuo. No mutta pääpointti tässä sitten oli se, ettei koko ukko sitten meille lähtenykään... Syynä oli ihan se, että mulla on aikainen meno aamusta, niin se ei halunnut jäädä sinne yksikseen, vaan mieluiten herää kavereidensa luota yms ja puuhaa niitten kanssa sitten päivällä... Ymmärsin kyllä, mutta se nyt vaan oli sellasta ihme jahkaamista...

Jore Marjaranta - Elämä on kovaa
Mitä siitä
Vaikka kulkisinkin yksin koko tien
Sitä sattuu muillekin
Mutten kiellä
Olen valmis
Olen valmis jos vain joku minut vie
Minut vie

Mutta tämmöstä. Voin kertoo, että ajatukset on kyllä niin sekavat... Tuntuu, että tavallaan tässä on tehty väärin. Mutta en oo kenenkään, nyt enkä hetkeen... Mutta sen tiiän, että vaikka kovasti oon väittänyt niin itselleni, kuin muillekin, että Ee on taaksejäänyttä elämää, niin tajusin, ettei se kokonaan ole... Sanotaanko näin, että pystyn nykyään olemaan ajattelematta sitä vaikka kuinka pitkiä aikoja. Mutta sitten näin, kun nähdään, tunteet oikein syöksähtää mieleen ja rupeen taas miettimään kaikkee suurempaa...

Jore Marjaranta - Aikamatka
Jotain viereltäni puuttuu
Tule takaisin
Jos jokin mielessäsi muuttuu
Palaa takaisin

Mutta katsellaan... Kyllähän tähän iltaan liitty vielä yksi tuntematon mies, joka jostain syöksähti ja avautui, kuinka haluaa minun kanssa johonki yms yms. Mutta katsellaan sitä myöhemmin, numerot on tiedossa :)

"Ihastuinko" entiseen vai uuteen...

Oon tainnu jossain aikasemmassa blogissa miettiä, oonko mä kiinnostunut tästä yhdestä tyypistä (nimetään se vaikka Bee:ksi) vaan sen takia, että se muistuttaa tosi paljon mun entistä. Se entinen, oli kyllä semmonen, joka teki itsestään lähtemättömän jäljen mun mieleen... Mutta kyllä oon siitä yli päässy, on siitä sen verran monta vuotta, mutta ehkä lähinnä kaivertaa se, etten koskaan tienny miks se ero tuli. Se oli kauan poissa muualla, ja mä odotin, mutta kunnes se tuli takas, kaikki oli toisin. Sithän se ero tuli, niin täysin puskien takaa kun vaan voi. Mutta aina on kuitenki ollu semmonen " no hard feelings"-olo, eli ei mitään hätää sen suhteen.

No mut nyt tuliki sut puhetta tän Been kanssa tästä tyypistä ja yleensäkin suhteista.. Sit se pisti sieltä pienenä pommina vaan että ei halua olla mikään kaksosolento tuolle ja että toivoo, että oon kiinnostunut siitä omana itsenään enkä minään muuna. Etten hae mitään korviketta. No ekaks olin et mitäs vit. Eihän meillä ole mitään sen enempää, että mitä se ny rupee tommosta jauhaa, että etinkö mä siitä nyt sitä tyyppiä yms. Mut sit mä tajusin, että kyllä sydän tais jättää yhden lyönnin lyömättä kun se noi sano... Vastasin ihan heti että ei en eti mitään korviketta, mutta sitten piti oikee ite esittää itelleen se sama kysymys, niin, etinkö mä korviketta... Voisin sanoo kyllä etten, mutta jotain tässä on semmosta, että oon innostunu tästä Beestä tän yhden takia... Mutta kun en osaa vaan sanoo, että onko tää "innostuminen" nyt sit jotain enemmän vai ihan semmosta perusinnostusta... No mutta, ehkä aika näyttää... Ja ensimmäinen etappihan on jo huomenna, jolloin nään tän... :) Eli sillon näkee jo hieman että mitäs tästä olis ehkä tulossa jos olis...

Mutta joo, ei näistä stressiä tartte ottaa, ei nää nii isoja asioita ole :) Antaa vaan ajan mennä painollaan ja katella, kyllähän se sitten selviää.

Jonna - Tää ilta
Ei oo huolia
Ei kiirettä ollenkaan
Nyt ei mietitä huomista
Ei oo kun vaan tää ilta

Purkautumista ala-asteella koetusta kiusaamisesta. Tällä kertaa ei miesjuttuja, välillä vähän muutakin.

- Pätkä Tyttö Sinä Olet Tähti - leffasta -
"Jos sä mietit koko ajan mitä muut kuulee, niin sä tuut ite kuuroks"

Toi on yks hienoimmista lauseista, mitä oon kuullu. Toi on niin fakta. Jos sä lähet aina miettii, mitä muut ajattelee, mitä muut sussa näkee, niin sä teet itestäs kuuron ja samalla sokeen, varsinkin ittees kohtaan. Jos joku sanoo sulle jotain, mitä et sulata, niin hei kamoon, sit et sulata. Mun mielestä kannattaa kuunnella vaan niitten tyyppien avautumista, jotka merkkaa sulle jotain enemmänkin. Yleensä nää on niitä sun lähimpiä ystäviä, joitten kanssa tää ystävyyssuhde on molemminpuolista. Onhan niitäkin "ystäviä", joista sä luulet oikeesti niin, että ne on sun ystävyyden arvosia, vaik tosiasiassa ne ei oo välttämättä lähelläkään sitä. Joskus saatat sokeesti uskoo ja luottaa toiseen, vaikka toinen nauraa sulle ja sun kustannuksella. Yleensä sä kyllä tunnistat ne, mutta se saattaa vaan viedä aikaa. Joskus niinkin kauan, että satutat ittees. Tai tavallaanhan sillon nää tyypit satuttaa sua, mutta periaatteessa sitä itekin on yhtä syyllinen. Joten älä oo sokee, vaan kato pintaa syvemmälle, niin sä tajuut, kuka kuuluu osana sun elämää ja varsinkin, kuka kuuluu sun sydämeen. Mun mielestä sinne kuuluu ne, jotka sen paikan on "ansainneet". En mä tarkota mitään urotekoja, vaan ihan perus tekoja/sanoja, jotka sen sulle kertoo. Kyllä sun sydän sillon huutaa, että hei, ton paikka on täällä. Ja miks mä tästä avaudun. Emmä tiiä. Ehkä siks, kun pienempänä mulle kävi niin, että luotin sokeesti moniin kavereihin, joitten luulin olevan mun ystäviä. Tosiasiassa ne oli vaan "luokkakavereita", jotka päätti just sille päivälle sopivimmat kaverit. Ne saatto toisena päivänä hakata puuta ja huutaa sun nimee, ja toisena päivänä ne saatto hengata sun kanssa kun parhaimmatkin ystävät.

Kapasiteettiyksikkö - Usko parempaan
Et saa mua kaatuun, kestän lyönnit vaik ne sattuu
Mä uskon parempaan ja siks laulan mun laulua

Tää tapahtu mulle ja monelle muulle luokkalaiselle kuudennella luokalla. Joo tiedän, nuoria junnuja sillon oltiin, mutta kun lähtee miettii, että kuinka lapsia sillon oltiin mutta kuinka kehitysvaiheessa kaikki viel oli sillon. Jokainen etti itteensä ja usko sokeesti siihen, mitä toinen sano. Jos toinen sano, että oot muuten ruma, niin sitähän usko, että joo, jos noi sanoo näin, niin se muuten on niin. Mutta onneks, sitä sillon tajus, että mitäs helv. Ei mun tartte iha kaikkee pskaa kestää. Jotenka, siitä kun siirryttiin yläasteella, niin porukka rupes kelaa. Monet muut näistä kiusatuista siirty muihin kouluihin, mutta mä olin yks niistä harvoista, joka joutu samaan kouluun näitten mukamas "ylempiarvoisten" kanssa. No ei siinä. Koko ajan kelasin että miten sitä jaksaa enää, kun ala-asteen viimiset hetket oli täyttä tuskaa. Monet kerrat sitä tultiin kotien itkien ja miettien, että miks mä just oon tässä. Ei sillä, kyllä mä tiesin etten oo ainut, mutta silti se tuntu siltä, että omaan sydämeen sattu enemmän kun mihinkään muuhun koskaan.

Noh.. Ekat päivät yläasteella meni siinä ohimennen, mutta yhtenä päivänä tapahtu jotain, joka ratkas suurelta osin mun tulevaisuuden, ainakin näin henkiseltä kantilta katsottuna. Se kiusaaminen oli sillon aika paljon henkistä, mutta mukana oli myös sellasta " tee sä tää, vie sää tää tonne " jne. No yläasteella aika alus, iha ekojen viikkojen sisällä, yks näistä kiusatuista sano mulle "vie mun takki naulaan". En tiiä, mitä mun päässä pyöri, mutta suusta tuli teksti " Vie kuule keskenäs. Vtut mä oo sulle mikään orja. Mä en jaksa sua enää, ja sä et puhu mulle näiden kolmen vuoden aikana enää yhtää mitää onko selvä". Ja tsadaa. Sehän suju kun unelma, ja tää typy ei mulle sanonu SANAAKAAN koko kolmen vuoden aikana. Ekan kerran tais puhua joskus n. viiden vuoden päästä. No mutta mitä mä opin tosta? Paljon oon puhunu yhden kaverin kanssa näistä tapahtumista, kun sillä itellään oli paljonpaljonpaljon pahempi tilanne kun mulla. Sitä kiusattiin joku puol yms. Samat tyypit kyseessä. Niin tän tytön kanssa (joka on mun elämäni paras ystävä <3 ), ollaan paljon puhuttu sitä, että me ei olta tässä ja nyt, näin vahvoina ihmisinä ilman tota. Sillä se opetti meidät tajuamaan, että kaikkea ei pidä kestää, eikä kaikelle pidä aina alentua, jos toinen niin käskee. Ton tapahtuneen myötä meistä kasvo itsevarmempi ja luottavaisempi itteemme kohtaan. Tuntu, että me kasvettiin ihan pirusti henkisesti ton jälkeen.

51 koodia - Lasimaailma
Maa tuntuu aukeevan alta, Se hauraan maailmas seinät halkeilemaan saa. Mut tuntuis vaikeemmalta, Jos ei silmiin pystyis katsomaan omaa vihollistaan.

Ollaan kelattu näin monien vuosienkin jälkeen, että vaikka kuinka kauheeta aikaa se olikin, ei me sitä haluttas nyt pois meidän muistoista tai pois meidän elämästä. Raakaa peliähän se oli, mutta onneks me osattiin loppujen lopuks pelata se peli oikein. Jos oltas antauduttu vielä koko yläaste toho pskaan, niin voisin kertoo, että olisin ehkä yks syrjäytyneimmistä ihmisistä... Mutta nyt oon jotain ihan muuta, ja tyytyväinen just tähän, missä oon nyt. Melkein vois jo kiittää siitä ajasta, mutta ei, ei sentään. Täytyy siitä edes vähän katkera olla, sillä niin ei sais oikeesti tapahtua. Oon vaan miettiny, millasta se nykyaikana on... Toivottavasti kuudennella luokalla tytöt ei enää oo noin julmia ja kettumaisia toisilleen. Nimittäin se on todella raakaa olla kaiken ton keskellä, ja monesti viel yksin. Mutta tsempataan toinen toistamme, aina, niin jaksetaan yhdessä tehdä elämistämme elämisen arvosia :) Mä oon siihen pystyny, mutta en millään yksin. Kiitos kuuluu kaikille läheisille, ketkä on ollu mun lähellä niin tuohon ala-aste aikaan kuin nykyäänkin. Kiitos. Rakastan teitä, ihmiset <3

Kapasiteettiyksikkö - Usko parempaan
Se mist mä välitän on ihmiset mun vieres

Mikään tunnu ei miltään... Tullaan ja mennään niin nähdään

Stella - Silmäripset
Mikään tunnu ei miltään. Onko hävitty peli tää?

Mitään ei oo hävitty, kun ite uskoo vielä, edes vähän. Vaikka kaikki muut ois sanonu, että se oli siinä, niin älä usko, vaan anna mennä vielä. Oli juttu mikä tahansa, niin sä oot se, joka ainoastaan voi laittaa pisteen sille ja lopettaa sen.

Mulla ajatukset juoksee, laukkaa ja pyörii ympäriinsä, enkä mä edes ite meinaa niitä enää tajuta. Meinasin jo antaa olla tän yhen herran, jätkän, jonka kanssa oon tässä joka ilta jutustellu kaikkea vihjailevaa. Mutta kunnes se muutama päivä sit ns. lopetti mulle puhumisen vähäks aikaa, tajusin että jotain tässä nyt on... Ajattelin heti, että ehkä se olin mä, minkä takia se on hiljaa ja vaisu, ainakin mulle. Sanoinkin siitä, mutta väitti ainakin, että liittyy työjuttuihin. Joo ymmärrän kyllä, mutta tuskinpa se ois mulle suoraan sanonu, jos mä jotenkin liityn siihen... Ja ehän mä tietenkään ite osannu kysyä, oonks mä tässä nyt se asia, miks se on hiljaa... Okei, ehkä mä oisin osannu, mut ehken mä halunnu... Mä päätin sillon, että plaa, antaa olla. Mitä menetettävää mulla on, puhukoon ite mulle sitten kun jaksaa ja haluaa. Ja joo, niin se puhukin. Taas tuntuu että juttu kulkee, lähestulkoon samalla lailla kuin aikasemmin. Ainakin saman verran, mutten oo varma kulkeeko se enää sillä tavoin kuin aikaisemmin. Ihan kun oisin kadottanut sen yhteyden, mikä meillä ns. oli. Voi olla että liiottelen ja ajattelen vaan liikaa. Mutta toisaalta voi se olla just niin miten mä sen kuvittelenkin...

Westlife - Turn around
Some people are lucky, baby
I guess I am too
Love found me
And I found you
And everytime I think it can't get better
You do something new

Voinko mä olla se onnekas? Toisaalta, miks tässä ei vois asia olla vaik niin, että se ois tajunnu, et hei, tää vois olla sellanen tyttö jonka kanssa vois olla tulevaisuuttakin. Niinjoo, mutta mä en usko tähän ajatukseen yhtään. Miks. Niin. Emmä tiiä, vaikee lukee toista kysymättä. Omapahan on pääni mitä seinään lyön.

Mutta vihjeenä kaikille, ja suurena neuvona, varsinkin itelleni, menkää ja ottakaa selvää. Mä teen sen, mutta mulla ei oo kiire. Mulla on aikaa odottaa ja katsoa. Mutta sen mä tiedän, että viikon päästä viikonloppuna on mahdollisuus ottaa kaikki selville. Sillä silloin oon järjestänyt meidät samaan paikkaan samaan aikaan, ainakin näillä näkymin. Kiitos siitä myös ystävälle.

Kaija Koo - Jotain häviää
Aina kun jotain häviää aina jotain jäljelle jää. Aina kun tuntee ikävää tietää, että omisti jotain tärkeää

Juhannus ja muut bileet ohi, nyt rauhotutaan

Jiiap! Eli nyt on kesän juhlat juhlittu toistaseks. Pitkä rutistus oli tossa juhannuksesta lähes tähän päivään saakka mutta nyt on lupa rentoutua. Mutta mites ne jussit sun muut sitten meni? No jussihan suju tosi hyvin. Tää jäbä (joka lähti jussia viettää mun kanssa samaan paikkaan) oli iha messis mun mukana ja tosi hauskaa meil oli. Sanotaanko että me molemmat tiedettiin sanomattakin, että hengataan "tää ilta" ja ei tartte puhuu huomisesta. Esim. nyt ei mullakaan oo sitä ollu mitenkää ikävä tai mitään,oli vaan tosi mukavaa kun se oli mun seurassa juhannuksen. Se riitti mulle, kuten myös sille. Joten ei särkyneitä sydämiä, eikä pettyneitä fiiliks. Its allright.

Mitäs nyt. Mielessä pyörii tää yks kotikonnun kolli, jonka kanssa pientä flirttiä ollaan netissä harrastettu. Nyt sekin stna on muuttunu, jotenkin, enkä tiedä miks. Mutta siitä tuun ottaa selvää tässä lähiaikoina, mahdollisesti jo tänää. Se on ollu hirveen etäinen ja jäinen mua kohtaan. Ei oo ottanu yhteyttä niinkun ennen ja on todella vaitonainen jos yritän jutella. Mutta hei, nyt mä ehkä keksin. Mä annan sen toistaseks nyt olla. Jos sillä itellään ei oo mulle mitään sanottavaa, niin en sitten kysele. Ainakaan toistaseks. Nimittäin jos asia ei liity muhun mitenkään mikä sitä vaivaa, niin ehkä se tajuaa suht nopeesti et hei, en saa olla tällänen tuolle ihmiselle. MUTTA jos se joku vaivaava asia koskee mua, niin ehkä se miettii sitä asiaa vaan omassa päässään eikä saa mitään sanotuks. Tätä mä nyt yritän haistella ja kysyn sitten suoraan, kun siltä tuntuu. Katotaan.

Irina - Vahva
Mut mä uskon että jokainen kerran kohtaa
Jonkun joka radalle tähtes johtaa
Mut mihin ne joutuu, jotka oppaan menettää

Uusia ihmisiä ja jännitystä elämään

En tahdo vielä myöntää, että tsadaa, taidetaan sitä taas olla vähän ihastuttu. Tällä kertaa tuohon reissulla tapaamaani poikaan... Tänään sen kanssa oltiin yhteyksissä ja haa! Se onpi tulossa juhannusta viettämään mun kanssa samaan paikkaan. Arvaa vaan käykö! No käy. Huh. En haluais syttyä liikaa ja sit pian pettyä, mikäli tästä ei mitään sen kummempaa tuukkaan tai et sitä ei kiinnostais yms. Mutta silti, pientä ihastusta ja jännitystä tuntus olevan ilmassa. Itekin aina sanon, että pieni ihastus pitää mielen virkeenä, niin tää on ehkä just "vaan" sitä :) Tai, katotaan sitten juhannuksen jälkeen, et miten men :) Kohtuu innolla ootan sitä, todellakin!

Aikakone - Vuoristorata
Aaa, sekoaa mun pää,
kun kesä tekee ihmeitään.
Se meidät aina yllättää.
Aaa, viivy pidempään,
en sua päästä menemään.
Tää ilta pitää sylissään
(ja kesä tää)

Toivon, että juhannuksesta tulee huippureissu ja että piän hauskaa ja pienessä mielessäni pienesti mietin, että toivottavasti juhannusta mun kanssa viettää juuri tämä poika. Voi hyvinkin olla mahdollista, että se vaan tulee sinne, ja samaan majotukseen kun minä, muttei sitten mitään muuta haluakaan. Mutta sen näkee sitten, turhahan sitä vielä on miettiä :) Elämä tuo tullessaan sen, mitä haluaa.

Pidetään kivaa ja nautitaan, aivan kaikesta :)

En pyydä ihmeitä, enkä kohta mitään muutakaan

Protoni - Sinä saat
Haluan muistuttaa sua siitä mitä ois voinut olla

Joo. Ihan veetuillekseni haluisin tatskata ottaan että "hei sori, game is over". Tajuiskohan tää sälli sillon, että ei tää aina voi jatkua, näin. Mä oikeesti pidin siitä, tykkäsin isosti. Nyt taas ollaan pidetty hiljaiseloa, mutta vihjailen kaikilla mahdollisilla keinoilla, että ootsä nyt ihan varma ettet sittenkään haluu mitää enempää. Välillä aina itekin epäilee että joo, kyllä se haluaa, mutta ei vaan uskalla. Mutta toisaalta ja ehkä eniten sitä ajattelee, että kyllä se sen verran iso poika on jo, että eiköhän se ite tiiä mitä se haluu. Niihän se sano mulle sillon kerran. Mutta mä tyhmänä en usko. Tai niinhän se pitääkin olla. Jos ei haluu uskoo, niin sillo ei usko. Piste.

Protoni - Mene vain

Ei ole mitään, syytä enään jäädä.
jos sä lähdet tänään,en oo täällä enään.
kerron sulle nyt vaan,jostain luopua saan,
kaikkee ei voi saada,ei edes puoliakaan

Niin että näin se on. Ainakin toistaseksi. Turhaa jauhantaa, en jatka enää. Vaan kerrotaan jotain uutta ja jännää, tai ainakin mukavaa. Oltiin kaverin kans pitemmällä viihde-reissulla ja siellä tuli nähtyä yks mukava tyyppi. Myönnän myönnän, se oli ainakin puoliks juuri tämän ed.mainitun kaksoisolento, mutta luonne ei onneks iha ollu sitä. Se oli hieman erikoinen tapaus. Millä lailla... Noh, sillä ettei siitä ottanu oikeen selvää. No toisaalta, siinä ei oo mitään erikoista, jos vertaa näihin viime aikoina lähettyvillä pyöriviin tyyppeihin. Mutta joo. Sen kanssa oli ihan huippuhauskaa. Ei mitään panotouhuja (tavallaan) vaan hauskanpitoo. Välillä mietin, että veetuileeko se vaan, mutta eih. Loppureissusta se sitten sanokin, että "tää on kyllä ihan huippu tyyppi". Ja tuo lämmitti. Thänks mään. Ei romanttista, mutta mitä mä romantiikalla. En mitään, hauskanpito on hauskanpitoo, thats it :)

Hausmylly - Sä oot jees
Hei, hei - mä sut näin
Ja sä oot ihan jees.

Tjuu, ohan näitä :) Mutta kuhan muistaa, että elämäähän tää vain on.

Protoni - Mene vain
Sä aina lähdet pois et jälkiä jätä,sanot vaan mun täytyy hengittää,
En mä pyydä sulta ihmeitä, taivaan kuuta enkä tähtiä.

Tää niiin osu ja uppos. Tätähän mä just tarkotin sille, mä en kaipaa kuuta enkä tähtiä, vaan sen lähellä oloo, edes joskus, satuttamatta. Mutta, sehän on mahdoton yhtälö. Kuten tiedetään...

Oisin voinut myöhemmin olla se oikea.

Anna Eriksson-Mitä jää
Mä olisin niin mielelläin ollut se oikea

Nyt myönnän, että mä olisin valmis olemaan tän tyypin oikea, mutta vähän myöhemmin kun nyt. Koska tää alku on ollut niin sekavaa ja erilaista kuin koskaan aikaisemmin, niin tää ei mee miltään osin vanhoja "kaavoja" pitkin. Nyt kun annettas ajan vaan mennä ja näyttää, niin toivoisin, että se viimeinen pysähdys olis sit silloin, kun me molemmat tajuttais, että tätähän me ollaan tahdottukin.

Mutta nyt me vaan tyydytään miettimään, että miksi me ollaan tässä missä me nyt ollaan...

Anna Eriksson-Paratiisin tie
Kuinka tänne oikein jouduttiin
Samaa kehää kiertämään
täytyy olla reitti toinenkin
jos suostuisit vain etsimään

Jos mä vaan pystyisin uskoo, että luopuminen ja asian "sikseenjättäminen" olis oikea ratkaisu, niin ehkä mä pystyisin tän myös hyväksyy. Mutta nyt en, kun oon ihan toista mieltä. Oon sitä mieltä että katotaan ja mennää, mutta toinen puoli, haluaa vielä enemmän (juu, myönnän myönnän).

Anna Eriksson-Paratiisin tie
Jos totuus tää on totta ainoastaan
ei muuta maailmaan kai mahtuisikaan
mä tiedän että voisin sulle todistaa
ei yksi ainoa tie, paratiisiin vie

Mitä me ollaan, mitä me halutaan

Anna Eriksson - Kaikista kasvoista
Kaikista kasvoista, kaikista katseista, etsin sinua sinua vain
Kaikista kasvoista, käsistä, huulista, aina sinua sinua hain
Tyhjistä vuosista, tuulista, paljon kyyneleitä mä sain
Kaikista kasvoista, katseista, etsin sinua sinua vain

Taas eilen, näin tän miehen. Ihan ohimennen, baarissa. Ei siinä mitään, ihan muutamat sanat vaihdettiin ja näin. Mutta sitten tänään kuulin, että jonkun tyttösen kanssa se oli hengaillu toisessa baarissa. Joo, mä tiedän, se voi olla kuka vaan missä vaan. Voi olla kaveri, mutta voi olla jotain enemmän. Eihän meillä sen enempää oo, on vaan minä ja se, ei meitä. Mut silti se tuntuu jotenkin pahalta, tai sellaselta, et miks. Mutta toisaalta, oonhan mäki toisia katellu ja toisten kanssa tavallaan ollu. Tässä pitäis muistaa just se, että niin, niinhän mäki. Monesti juttelen baarissa poikien kanssa, varsinkin kaveripoikien ja sehän voi näyttää todella epäilyttävältä, vaikka ne on aitoja kavereita, ollu ties kuinka kauan. Ja musta tuntuu, että tää tyyppi on mustasukkasta sorttia, on sen antanu ainakin ymmärtää. Mutta fakta on se, ettei kumpikaan uskalla/halua tehdä isompaa askelta. Ja se, että jokainen varmasti tajuaa, että seuraava askel tästä ois jotain vakavempaa, seurustelu. Toisaalta, koko ajan oon sanonu, että ihan hyvä näinkin, mutta tässä sen näkee, ettei oo. Kun mä mietin tätä tyyppiä vähän väliä ja sit kun kuulee näitä et se oli siellä ja sitäjatätä, niin alkaa vaa v'tuttaa.

Tää pätkä Anna Erikssonin biisistä kertoo ehkä vähän tähän tilanteeseen liittyen. Varsinkin tuo, että vie täältä pois, pyysit silmin vakavin. Eka se haluaa jättää meidän jutun tähän, ja seuraavaks taas ollaan, kun mitään ei ois tapahtunukaan.

Anna Eriksson - Lintu
"Vie täältä pois", pyysit silmin vakavin
Nyt tahdotkin jo takaisin
Teet mitä vaan, tyydyn kuvittelemaan
Jos hajotat, niin kokoat
Pala palalta, sana sanalta
Riisut multa toivoni haalistuneen
Siivet auenneet, langat irronneet
Kaiken rikki repien, mulle sanot sen

Perhanan noidankehä. Tästä ei pääse pois, ellei uskalla astua reilusti sivuun tai keskelle kehää... Katotaan.

Pikkuhiljaa rupee tajuamaan...

Juu... Pikkuhiljaa sitä alkaa tajuamaan missä sitä mennään... Nyt mä vaan luulen ja toisaalta myös uskon, että tää mies ei vaan osaa kertoa tunteitaan, koska välttämättä se ei itekään ymmärrä niitä täysin... Kun sillä ei kerran koskaan ole ollut mitään sen vakavempaa, niin mistä sitä vois yhtäkkiä tietää, onko oikeesti ihastunut vai mitä se on. Tällä hetkellä mä vaan uskon ja ehkä tietyllä tavalla toivon, että se on oikeesti kiinnostunut musta, muttei vaan osaa sanoo sitä, eikä tiedä miten sen sanois. Toisaalta, kyllähän se sen jo sano, kun sillon viimeks mainitsi, että kyllä se musta tykkää.

Jippu - Liikaa
Liian kauniita katseita
Liian helliä huulia
Ketä oikeasti rakastat
Kenen syliin sä nukahdat

Ja oli se viime kerralla jotenkin erilaista, taas. Tuntu, että se päästi mut paljon lähemmäks ja oli lämpimämpi kuin koskaan aikaisemmin... Ehkä ensimmäistä kertaa sen kanssa,mun olo oli ns. "turvallinen" tai sellanen, etten tahtois lähtee siitä koskaan pois. Joskus on nimittäin saattanu tuntua vähän ns. "kylmältä" ja jotenkin etäiseltä, ihan niinkun siihen ei pääsis oikein sisälle... Mutta nyt tuntu, että meillä oli mukavaa ja nautittiin toistemme seurasta. Toisaalta, voihan se olla vaan mun fiilis, sillä mulla sitä kokemusta on kuitenkin toisaalta enemmän. Mä tiiän miltä tuntuu välittää jostain, ja pitää jostain kiinni niin tiukasti, ettei haluis päästää siitä koskaan irti. Toisaalta mä ymmärtäisin, jos tältä ei tuntunu siltä, sillä eihän sillä näitä tunteita voi olla, jos se ei tiedä niitten olemassaolosta. Toisaalta, kyllähän ne tunteet syntyy, mutta syntykö ne nyt... Sitähän mä en tiedä kysymättä, mutta toisaalta, ei se välttämättä itekään osais siihen vastata, edes itelleen...

Jippu - Kanna minut
Kanna minut sylissäsi yli surujen
Kanna minut silloin kun mä yksin jaksa en
Kanna minut mä en koskaan löydä perille
Niin kuin kyynel poskelle
Minä kuulun sinulle

Mä myönnän, tästä miehestä mä tykkään, paljon. Se, millä tavalla mä sen sille kertoisin ja kuinka vakavasti, on arvoitus, jota mä yritän tässä selvittää koko ajan itelleni. En halua missään nimessä säikyttää sitä pois mun luota, ja oon varma, että se tapahtus mikäli mä avautuisin mun tunteista liikaa. Kerranhan se on jo yrittänyt poistua mun elämästä, mutta sillon mä en mielestäni mitenkään edesauttanut sitä... Toisaalta, voihan siihen riittää ykskin sana...

Kaija Koo - Joku toinen saa sua odottaa
Ei se mitään meni vuodet nää
en susta oikein saanut selvää
et tainnut saada sä selvää itsekään
miksi sä meet ja minä odottamaan jään

Antaa olla, vai antaako sittenkään?

Ääh plääh. Tuli oltua viihteellä ja olokin on semmonen, että muistaa olleensa... No ei se niin justiinsa, mutta tulipahan eilen taas ihmetyksen aihetta... Yleensä viihteellä ollessani mietin missä tää yks herra on, mihin se menee ja yritän ettiä sitä ihmisjoukosta. Nyt eilen kuitenkin mulla ei käynyt koko mies mielessäkään, missään vaiheessa. Kunnes just kun olen lähtemässä muille teille, niin herra soittaa ja pyytää luokseen. Sit olikin mulla todella sekavat fiilikset. Toisaalta, joo, tottakai haluan tulla, mutta sitten toisaalta, ei, en mä kyllä nyt tuu, meen muualle... Siinä sit hetken mietin ja päätin, että sinne meen mutta pakko sanoo jotain, että tää ei voi näin jatkua... Se itse kerran ilmotti, että hei parempi jättää tää homma tähän, ettei meistä oo sen suurempaa, ja et moikataan ku nähään. No mähän olin et ok, jos näin niin selvä, ja näytin ettei tuntunut miltään... Mutta todellisuudessa se sattu, todella paljon. Mistä se yhtäkkiä vetäs, ettei tästä mitää tuu eikä tässä oo mitään järkee... Nojoo, sen kerran jälkeen pidettiin hiljaiseloa ainakin muutama viikko, kunnes sitten taas löysin itseni sen luota. Mietin aamulla kyllä, oliko se niin järkevää, mutta ajattelin, että jos kaikki sujuu eikä kukaan satuta ketään, niin homma ok... No muutamia kertoja oon siellä nyt yötä taas ollut ja eilen päätin avautua tästä tilanteesta. Sanoin, ettei tää ihan oikeesti käy näin, että olin just lähössä muualla, kun sä soitat ja haluat mut sinne. Mutta se, mikä oli parasta tässä keskustelussa, oli se, kun tyyppi päätti sanoo, että "kyllä mä susta tykkään". Se lämmitti, mutta ei se silti vastausta antanut tähän tilanteeseen. Ton lauseen jälkeen kuitenkin päätin, että kun en mäkään tiedä, mikä tässä on paras ratkasu, niin anti olla taas tältä kertaa.

Mä valvoin vielä sen jälkeen,kun tää oli nukahtanu. Sit mä katoin sitä ja mietin ja kysyin iteltäni, tänkö mä haluan, ja pääkysymys, tätäkö mä haluan... Enhän mä osannut vastata, edes itselleni. Se tarkottaa, että tunteet on sekasin, mutta kun mä en tosiaan enää tiedä, mitä tässä on järkevää tehdä. Toisaalta, mulle on ihan ok, et kun nähdään niin olla läheisis tunnelmis... Mutta kuten yleensä, näissä käy lopuks aina huonosti. Toinen tekee jonkun toisen kanssa jotain, toinen näkee ja murtuu, vaikkei mitään velvotteita kummallakaan toisia kohtaan olekaan. Mutta ehkä nää on yhdenlaisia riskinottoja... Jos ite hyväksyy, että tämmönen "peli" on ok, missä nähään välillä ja mennään muuallakin, niin miksei sitten jatkais sitä... Mutta mä vaan pelkään, että mä haluaisin tai tulisin haluamaan enemmän, ihan todellisen suhteen. Mutta sen mä vaan taidan tietää, että tässä tapauksessa tykkääminen ei riitä suhteeseen. Sen se on tehny selväks. On kertonu, ettei pysty/osaa/mitävaan, seurustelemaan. Ja kyl mä ymmärrän sen, mutta se tekee tästä tilanteesta vaan entistä vaikeemman. Miks tässä pitää sit roikkua, jos tietää ettei tästä tuu mitään sen enempää... Toisaalta, jos tykkää mennä ja tulla näin, niin kyllähän tätä voi jatkaa, niin kauan kunnes toiselle tulee jotain pysyvämmän näköstä eteen.

Tulipahan selitystä... Nojoo, mutta siinä ehkä kaikki oleellinen koskien tän hetken tilannetta tuon ihmisen kanssa... Emmä tiiä, mä oon luottanu vaan, että kaikki menee omalla painollaan ja että aika kyllä näyttää, mikä on tarkoitus...

Mutta emmä ton takia aio kulkee laput silmillä ja sekin tuli huomattua eilen... Kyllä mä aion olla avoin uusille mahdollisuuksille ja kahtelen mielelläni muitakin... Mä en oo sidottu mihinkään, kuten ei tämä toinenkaan osapuoli. Siltä osin tää on mun mielestä ihan ok.

Stella - En tunne sinua enää
Vaikka sanot mulle, että mut tahdot
Sanot mulle, että sä uskot
Sanot mulle, että tää kaikki vielä muuttuu
Ei se muutu

Muuten musta tuntuu, että elämä hymyilee, kun jaksaa vaan itsekin hymyillä :) Ei mitään suurempia ongelmia näy, ihanat kaverit ympärillä ja uusia haasteita tulee eteen joka päivä. Pitääpähän ihmisen hereillä :)

Tyhjä on pää, mutta johtuu varmaan eilisestä. Niin viihteellä olosta, kun muustakin. Mutta ei se mitään, saa pää välillä tyhjä ollakin. Ehkei tällä kertaa muuta, tuo yks asia on se ajankohtaisin, ja kaikista päällimäisenä oleva asia mielessä... Mutta katotaan, en huolestu :)

Tarvitsee tai haluaa, aika pien ero...

Joo.. Nyt sitä sit lähtikin miettimään, jaksaako sitä päätään vaivata noilla miespuoleisille ihmisillä. Niitä saattaa tänää kiinnostaa, mutta huomenna ei enää muistetakaan. Sit ite ei tahtois antaa mitään "hei mä roikun sussa kii"-kuvaa, vaan haluais olla että ok, tässä kävi nyt näin ja just sitä kautta antaa jätkälle miettimisen aihetta. Yrittää, että jätkä rupeis kelaa, että hei, käviks tää nyt todellakin näin helposti. Sit se kääntyiskin ajatukseen, ei sen näin pitänytkään mennä. Nojoo, oli miten oli, niin mä uskon siihen, et aika näyttää. Meillä mihkää kiire oo. Kiinnostaa tai ei, se selviää ajan kulkiessa eteenpäin.

No mutta sillon kun tää yks herra ei oo mielessä, saattaa päässä pyöriä iha muuta ja iha muut tyypit. Mä oon miettiny, että mä taidan olla niitä "oi että toi on ihana, ihastuin" -tyyppi. Ja tänään tajusin, että varsinkin sillon, kun uus tuttavuus muistuttaa jotain tuttua/läheistä, kuten entistä poikaystävää. Se on aika paha. Siinä vois pahimmillaan käydä, että ihastuukin tyyppiin vaan sen, että siinä on samoja piirteitä kun jossain entissä. Tottakai tää on joskus huonokin juttu. Jos joku uus tyyppi muistuttaa ihan sitä entistä, josta erosin just sen takia että ei se nyt iha ollukaan mun juttu, niin tuskinpa mä tän uuden tuttavuuden kanssa sen enempää tuttavuutta teenkään.

Mutta se mikä on parasta, on ehdottomasti kesä. Kesä kun tulee, saa mennätulla millon vaan ja nauttia elämästä. Kesällä ihmiset on ilosia ja aamulla herää jo ennen kellon soittoa, ihan vaan valoisuuteen. Siitä sen kesän tuntee. Ja huomenna tai no jo tänään, se kesä lähtee oikeestaan käyntiin, kun on ystävien valmistujais/ylioppilas-juhlia. Niistä tulee semmonen voittajafiilis kaverien puolesta ja on mukava siitä sit lähtee kesän viettoon. Tottakai sitä otetaan myös ilolientä juhlahumussa mutta sehän vaan entistä enemmän korkaa kesän vieton alkaneeksi :)

Kesä on myös siitä hienoo aikaa, että sillon ei oo nii justiinsa, jos ei vaik oo sitä kainaloa aina odottamassa. Syksyllä se on aivan toinen juttu. Sillon on pimeetä ja tuntuu, et kaikki kaatuu iha just. Sillon sitä kaipaa jotain, jonkun, joka ottaa sut kainaloon just sillä hetkellä, kun sä sitä eniten tarvitset. Mut kesä on hienoo aikaa, mennään, tullaan ja katellaan :) Hymyllä pitkälle!

Aloitus ja tyhjä pää

No nyt se alkaa, vihdoin. Uuden cosmopolitanin luettua, oli pakko pistää blogi pystyyn. Siinä puhuttiin, että blogi on kuin terapiaa. Toisaalta, ei mulla niinkään terapian tarve ole, tai sittenkin, ehkä kaikilla on, omalla tavallaan. Onhan sitä tullu itelleen kirjotettua muistiin konelle mitämissämillon ja miks, mutta mitä niillä siellä tekee, kun niitähän voi muillekin jakaa. Toisaalta, tottakai sitä miettii, että ketäs se nyt kiinnostaa, mutta toisaalta sitä uskoo, että onhan niitä sieluntovereita :) Joten tervetuloa lukemaan näitä sepostuksia, niin sielunkumppanitkin kuin aivan vastarannalla olevat.

No mikäs minä olen naisiaan... Blogin nimi kertoo juttujen pointin ja blogin osoite haaveista ja nimimerkki, että oon yks niistä taivaan tavallisista tähdistä. Mikäs tän hetken kova juttu on mun elämässä? Se on kyllä aivan varmasti se, että mitä tahansa mä teenkin, mihin tahansa mä meenkin, mä mietin vaan yhtä tyyppiä. Ja silti, vaikka se on jo kerran sanonu, että annetaan olla, kun tää herra ei osaa seurustella. Joojoo, nuorta puolta ollaan, ite reilu parikymppinen mutta silti. Sitä ei ite kato mitään eikä mieti mitään, kun ihastuu. Kyl mä tiiän, että jos vaan antas asian olla jonkun kuukauden, niin kyllä se mielestä jäis, mutta kun ei. Sitä kun luulee olevansa niin stnan ihastunu ja uskoo siihen, että niin tää tyyppikin on ja että tästä vois jotain jopa tulla.

Mistä näistä tietää. No ei sillä, emmä koko elämän anna mennä ohi tämmösen takia. Pyh. Normaalit elämän rutiinit pyörii koko ajan, ja niitä on lähinnä koulu ja urheilu. Koulusta reeniin ja reenistä kouluhommia ja jossai välissä unta. No mutta, kyllä aina kerkee kun ei mieti liikaa. Ja vähän ajan hallintaa harjoittaa, niin kyllä se siitä.

Kauas sitä on tullu oltua sinkkuna? Eihän tässä vielä kauaa, kohta joku vuos. Sitä ennen takana onkin muutaman vuoden vakava seurustelu, joka päätty ihan hyvissä merkeissä. Ei mitään niin traagista ja dramaattista. Mitäs sitä sinkkuudelta haluaa, vai tartteeko siitä haluta mitään sen kummosempaa? Eron jälkeen mä kaipasin hirveesti läheisyyttä ja lämmintä, turvallista kainaloa. Mutta en onneksi sortunut siihen, että olisin ettinyt jonkun "joo sä saat kelvata"-tyypin ja ollu sen kainalossa sitten tyytyväisenä. Eih, ei onneks. Ehkä ensimmäiset fiilikset oli, että ihanaa, nyt saan tehdä mitä haluan ja saan lähtee pitämään hauskaa ilman kysymättä keneltäkään ns. "lupaa". Ah, se oli kyllä mukavaa. Kyllä siinä sit eron jälkeen muutaman kuukauden päästä tuli varsinaista juttua, mutta sitten onneks tajuskin ajoissa myöntää niin itelle, kuin toisellekin, että hei: Ei tästä tuu mitään sen suurempaa, sillä mä en halua enkä pysty. Sillon se oli varmasti läheisyyden kaipuuta, niin multa kuin siltä toiseltakin (silläkin oli takana vasta tapahtunu ero). Mutta ei siinäkään mitään sen isompaa. Ystävinä jatkettiinkin, kuten oli aloitettukin.

Mutta sitten tän vuoden alkupuoliskolla, kun vielä lunta näky maassa, mä tapasin tän yhden mielenkiintoisen persoonan. En muista just sitä hetkee, kun ensimmäisen kerran puhuttiin (se oli semmonen reissu ja oli alkomahoolia aika paljon) mutta sen jälkeen noin vartin päästä alanki jo muistamaan. Juteltiin ja kuunneltiin hyvää musiikkia yhdessä. Se kanto mun laukun ja oli muutenkin tosi huomaavainen ja ihana. Koko reissun ajan hengattiin ja mukavaa oli. Reissun jälkeenkin nähtiin ja sitten vasta rupes tapahtuu (öisin). Sen kainalossa oli mukava olla, siinä oli niin turvallista ja hymyilin koko ajan huomaamatta. Mä niin tykästyin, heti. Mutta tää on semmonen persoona, ettei tästä kertakaikkisesti vaan ota selkoo. Kiinnostaa, ei ehkä kiinnostakaan, ei kiinnosta, ja sitten taas antaa vinkkiä että kiinnostaakin. Okei, tässä perusklisee "Miehet". Niihän ne. Plääh. No mutta, mulle kävi näinkin, aina kun nähtiin ja oltiin yötä, oli mukavaa, ei mitään sen vakavempaa kun "Joo soitellaan". No ei hirveesti puhelin soinut, mutta monesti kun nähtiin keskustan suunnilla, niin kyllä sitä yhdessä monesti jatkettiinkin aamuun asti.

Huh. Joo. No fac. Just olin lopettamassa tän niin tämä kyseinen herra ponnahti onlineen.

Muuta mä en sano kuin Jenni Vartiaisen laulun Tunnoton - sanoin:

Tahdoin niin uskoa
että olet mun ainoa
Mutta tunnoton oon
mulle käy kuka vaan
etkä pysty mua satuttamaan

(Jenni Vartiainen-Tunnoton)

Kiitos ja palataan. Muista hymyillä :)