Joo.. Nyt sitä sit lähtikin miettimään, jaksaako sitä päätään vaivata noilla miespuoleisille ihmisillä. Niitä saattaa tänää kiinnostaa, mutta huomenna ei enää muistetakaan. Sit ite ei tahtois antaa mitään "hei mä roikun sussa kii"-kuvaa, vaan haluais olla että ok, tässä kävi nyt näin ja just sitä kautta antaa jätkälle miettimisen aihetta. Yrittää, että jätkä rupeis kelaa, että hei, käviks tää nyt todellakin näin helposti. Sit se kääntyiskin ajatukseen, ei sen näin pitänytkään mennä. Nojoo, oli miten oli, niin mä uskon siihen, et aika näyttää. Meillä mihkää kiire oo. Kiinnostaa tai ei, se selviää ajan kulkiessa eteenpäin.
No mutta sillon kun tää yks herra ei oo mielessä, saattaa päässä pyöriä iha muuta ja iha muut tyypit. Mä oon miettiny, että mä taidan olla niitä "oi että toi on ihana, ihastuin" -tyyppi. Ja tänään tajusin, että varsinkin sillon, kun uus tuttavuus muistuttaa jotain tuttua/läheistä, kuten entistä poikaystävää. Se on aika paha. Siinä vois pahimmillaan käydä, että ihastuukin tyyppiin vaan sen, että siinä on samoja piirteitä kun jossain entissä. Tottakai tää on joskus huonokin juttu. Jos joku uus tyyppi muistuttaa ihan sitä entistä, josta erosin just sen takia että ei se nyt iha ollukaan mun juttu, niin tuskinpa mä tän uuden tuttavuuden kanssa sen enempää tuttavuutta teenkään.
Mutta se mikä on parasta, on ehdottomasti kesä. Kesä kun tulee, saa mennätulla millon vaan ja nauttia elämästä. Kesällä ihmiset on ilosia ja aamulla herää jo ennen kellon soittoa, ihan vaan valoisuuteen. Siitä sen kesän tuntee. Ja huomenna tai no jo tänään, se kesä lähtee oikeestaan käyntiin, kun on ystävien valmistujais/ylioppilas-juhlia. Niistä tulee semmonen voittajafiilis kaverien puolesta ja on mukava siitä sit lähtee kesän viettoon. Tottakai sitä otetaan myös ilolientä juhlahumussa mutta sehän vaan entistä enemmän korkaa kesän vieton alkaneeksi :)
Kesä on myös siitä hienoo aikaa, että sillon ei oo nii justiinsa, jos ei vaik oo sitä kainaloa aina odottamassa. Syksyllä se on aivan toinen juttu. Sillon on pimeetä ja tuntuu, et kaikki kaatuu iha just. Sillon sitä kaipaa jotain, jonkun, joka ottaa sut kainaloon just sillä hetkellä, kun sä sitä eniten tarvitset. Mut kesä on hienoo aikaa, mennään, tullaan ja katellaan :) Hymyllä pitkälle!
perjantai 30. toukokuuta 2008
torstai 29. toukokuuta 2008
Aloitus ja tyhjä pää
No nyt se alkaa, vihdoin. Uuden cosmopolitanin luettua, oli pakko pistää blogi pystyyn. Siinä puhuttiin, että blogi on kuin terapiaa. Toisaalta, ei mulla niinkään terapian tarve ole, tai sittenkin, ehkä kaikilla on, omalla tavallaan. Onhan sitä tullu itelleen kirjotettua muistiin konelle mitämissämillon ja miks, mutta mitä niillä siellä tekee, kun niitähän voi muillekin jakaa. Toisaalta, tottakai sitä miettii, että ketäs se nyt kiinnostaa, mutta toisaalta sitä uskoo, että onhan niitä sieluntovereita :) Joten tervetuloa lukemaan näitä sepostuksia, niin sielunkumppanitkin kuin aivan vastarannalla olevat.
No mikäs minä olen naisiaan... Blogin nimi kertoo juttujen pointin ja blogin osoite haaveista ja nimimerkki, että oon yks niistä taivaan tavallisista tähdistä. Mikäs tän hetken kova juttu on mun elämässä? Se on kyllä aivan varmasti se, että mitä tahansa mä teenkin, mihin tahansa mä meenkin, mä mietin vaan yhtä tyyppiä. Ja silti, vaikka se on jo kerran sanonu, että annetaan olla, kun tää herra ei osaa seurustella. Joojoo, nuorta puolta ollaan, ite reilu parikymppinen mutta silti. Sitä ei ite kato mitään eikä mieti mitään, kun ihastuu. Kyl mä tiiän, että jos vaan antas asian olla jonkun kuukauden, niin kyllä se mielestä jäis, mutta kun ei. Sitä kun luulee olevansa niin stnan ihastunu ja uskoo siihen, että niin tää tyyppikin on ja että tästä vois jotain jopa tulla.
Mistä näistä tietää. No ei sillä, emmä koko elämän anna mennä ohi tämmösen takia. Pyh. Normaalit elämän rutiinit pyörii koko ajan, ja niitä on lähinnä koulu ja urheilu. Koulusta reeniin ja reenistä kouluhommia ja jossai välissä unta. No mutta, kyllä aina kerkee kun ei mieti liikaa. Ja vähän ajan hallintaa harjoittaa, niin kyllä se siitä.
Kauas sitä on tullu oltua sinkkuna? Eihän tässä vielä kauaa, kohta joku vuos. Sitä ennen takana onkin muutaman vuoden vakava seurustelu, joka päätty ihan hyvissä merkeissä. Ei mitään niin traagista ja dramaattista. Mitäs sitä sinkkuudelta haluaa, vai tartteeko siitä haluta mitään sen kummosempaa? Eron jälkeen mä kaipasin hirveesti läheisyyttä ja lämmintä, turvallista kainaloa. Mutta en onneksi sortunut siihen, että olisin ettinyt jonkun "joo sä saat kelvata"-tyypin ja ollu sen kainalossa sitten tyytyväisenä. Eih, ei onneks. Ehkä ensimmäiset fiilikset oli, että ihanaa, nyt saan tehdä mitä haluan ja saan lähtee pitämään hauskaa ilman kysymättä keneltäkään ns. "lupaa". Ah, se oli kyllä mukavaa. Kyllä siinä sit eron jälkeen muutaman kuukauden päästä tuli varsinaista juttua, mutta sitten onneks tajuskin ajoissa myöntää niin itelle, kuin toisellekin, että hei: Ei tästä tuu mitään sen suurempaa, sillä mä en halua enkä pysty. Sillon se oli varmasti läheisyyden kaipuuta, niin multa kuin siltä toiseltakin (silläkin oli takana vasta tapahtunu ero). Mutta ei siinäkään mitään sen isompaa. Ystävinä jatkettiinkin, kuten oli aloitettukin.
Mutta sitten tän vuoden alkupuoliskolla, kun vielä lunta näky maassa, mä tapasin tän yhden mielenkiintoisen persoonan. En muista just sitä hetkee, kun ensimmäisen kerran puhuttiin (se oli semmonen reissu ja oli alkomahoolia aika paljon) mutta sen jälkeen noin vartin päästä alanki jo muistamaan. Juteltiin ja kuunneltiin hyvää musiikkia yhdessä. Se kanto mun laukun ja oli muutenkin tosi huomaavainen ja ihana. Koko reissun ajan hengattiin ja mukavaa oli. Reissun jälkeenkin nähtiin ja sitten vasta rupes tapahtuu (öisin). Sen kainalossa oli mukava olla, siinä oli niin turvallista ja hymyilin koko ajan huomaamatta. Mä niin tykästyin, heti. Mutta tää on semmonen persoona, ettei tästä kertakaikkisesti vaan ota selkoo. Kiinnostaa, ei ehkä kiinnostakaan, ei kiinnosta, ja sitten taas antaa vinkkiä että kiinnostaakin. Okei, tässä perusklisee "Miehet". Niihän ne. Plääh. No mutta, mulle kävi näinkin, aina kun nähtiin ja oltiin yötä, oli mukavaa, ei mitään sen vakavempaa kun "Joo soitellaan". No ei hirveesti puhelin soinut, mutta monesti kun nähtiin keskustan suunnilla, niin kyllä sitä yhdessä monesti jatkettiinkin aamuun asti.
Huh. Joo. No fac. Just olin lopettamassa tän niin tämä kyseinen herra ponnahti onlineen.
Muuta mä en sano kuin Jenni Vartiaisen laulun Tunnoton - sanoin:
Kiitos ja palataan. Muista hymyillä :)
No mikäs minä olen naisiaan... Blogin nimi kertoo juttujen pointin ja blogin osoite haaveista ja nimimerkki, että oon yks niistä taivaan tavallisista tähdistä. Mikäs tän hetken kova juttu on mun elämässä? Se on kyllä aivan varmasti se, että mitä tahansa mä teenkin, mihin tahansa mä meenkin, mä mietin vaan yhtä tyyppiä. Ja silti, vaikka se on jo kerran sanonu, että annetaan olla, kun tää herra ei osaa seurustella. Joojoo, nuorta puolta ollaan, ite reilu parikymppinen mutta silti. Sitä ei ite kato mitään eikä mieti mitään, kun ihastuu. Kyl mä tiiän, että jos vaan antas asian olla jonkun kuukauden, niin kyllä se mielestä jäis, mutta kun ei. Sitä kun luulee olevansa niin stnan ihastunu ja uskoo siihen, että niin tää tyyppikin on ja että tästä vois jotain jopa tulla.
Mistä näistä tietää. No ei sillä, emmä koko elämän anna mennä ohi tämmösen takia. Pyh. Normaalit elämän rutiinit pyörii koko ajan, ja niitä on lähinnä koulu ja urheilu. Koulusta reeniin ja reenistä kouluhommia ja jossai välissä unta. No mutta, kyllä aina kerkee kun ei mieti liikaa. Ja vähän ajan hallintaa harjoittaa, niin kyllä se siitä.
Kauas sitä on tullu oltua sinkkuna? Eihän tässä vielä kauaa, kohta joku vuos. Sitä ennen takana onkin muutaman vuoden vakava seurustelu, joka päätty ihan hyvissä merkeissä. Ei mitään niin traagista ja dramaattista. Mitäs sitä sinkkuudelta haluaa, vai tartteeko siitä haluta mitään sen kummosempaa? Eron jälkeen mä kaipasin hirveesti läheisyyttä ja lämmintä, turvallista kainaloa. Mutta en onneksi sortunut siihen, että olisin ettinyt jonkun "joo sä saat kelvata"-tyypin ja ollu sen kainalossa sitten tyytyväisenä. Eih, ei onneks. Ehkä ensimmäiset fiilikset oli, että ihanaa, nyt saan tehdä mitä haluan ja saan lähtee pitämään hauskaa ilman kysymättä keneltäkään ns. "lupaa". Ah, se oli kyllä mukavaa. Kyllä siinä sit eron jälkeen muutaman kuukauden päästä tuli varsinaista juttua, mutta sitten onneks tajuskin ajoissa myöntää niin itelle, kuin toisellekin, että hei: Ei tästä tuu mitään sen suurempaa, sillä mä en halua enkä pysty. Sillon se oli varmasti läheisyyden kaipuuta, niin multa kuin siltä toiseltakin (silläkin oli takana vasta tapahtunu ero). Mutta ei siinäkään mitään sen isompaa. Ystävinä jatkettiinkin, kuten oli aloitettukin.
Mutta sitten tän vuoden alkupuoliskolla, kun vielä lunta näky maassa, mä tapasin tän yhden mielenkiintoisen persoonan. En muista just sitä hetkee, kun ensimmäisen kerran puhuttiin (se oli semmonen reissu ja oli alkomahoolia aika paljon) mutta sen jälkeen noin vartin päästä alanki jo muistamaan. Juteltiin ja kuunneltiin hyvää musiikkia yhdessä. Se kanto mun laukun ja oli muutenkin tosi huomaavainen ja ihana. Koko reissun ajan hengattiin ja mukavaa oli. Reissun jälkeenkin nähtiin ja sitten vasta rupes tapahtuu (öisin). Sen kainalossa oli mukava olla, siinä oli niin turvallista ja hymyilin koko ajan huomaamatta. Mä niin tykästyin, heti. Mutta tää on semmonen persoona, ettei tästä kertakaikkisesti vaan ota selkoo. Kiinnostaa, ei ehkä kiinnostakaan, ei kiinnosta, ja sitten taas antaa vinkkiä että kiinnostaakin. Okei, tässä perusklisee "Miehet". Niihän ne. Plääh. No mutta, mulle kävi näinkin, aina kun nähtiin ja oltiin yötä, oli mukavaa, ei mitään sen vakavempaa kun "Joo soitellaan". No ei hirveesti puhelin soinut, mutta monesti kun nähtiin keskustan suunnilla, niin kyllä sitä yhdessä monesti jatkettiinkin aamuun asti.
Huh. Joo. No fac. Just olin lopettamassa tän niin tämä kyseinen herra ponnahti onlineen.
Muuta mä en sano kuin Jenni Vartiaisen laulun Tunnoton - sanoin:
Tahdoin niin uskoa
että olet mun ainoa
Mutta tunnoton oon
mulle käy kuka vaan
etkä pysty mua satuttamaan
Kiitos ja palataan. Muista hymyillä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)