Onni hetken viivähtää...Katoaako aika liian nopeasti?

Vaihteeks tässä taas taitaa tämä tyttö miettiä liikaa ja liikoja. Ja kaikki tää nyt liittyy tähän A:han. Ihan ekaks olin innoissani uudesta ihmisestä, kun se vaikutti niin mukavalta ja ihmeen kiinnostuneelta musta. Yks harvoista kerroista, kun muhun kiinnostutaan ja ite en oo mitenkää tilannetta noteerannu... Nojuu, ei siinä. Kauniita sanoja, mutta ehkä turhan nopeesti. Ja mähän tottakai menin uskomaan ne kaikki, hyväuskosena ihmisenä... Sit kaikelta vedetään pohja alta, niin ei paljon mitään kyllä jääny. Jotenkin oma pää meni niin tyhjäks, ainakin se osa, jossa tästä ihmisestä oli jo kerenny muodostumaan mielikuva yms. Ja nyt viikko ton tilanteen jälkeen on tosi vaikee fiilis. Jotenkin... Haikee, kuten myös tälle tyypille kerroin... Mä en niin tiiä, onko tää haikee olo mun omaa "syytä" vai pohjautuuko kaikki tohon viikko sit tapahtuneeseen... Toisaalta luulen että kaiken takana on toi viikko sit tapahtunu mut toisaalta. Ääh. Tosi vaikee purkaa näit tunteita sanoiks. Varsinkin, kun ei edes itelleen osaa näitä selittää oman päänsä sisällä.

Ehkä vois lähtee siitä, mikä nyt ihan päällimäisenä on mielessä. Ehkä kärjessä on se, että miettii koko ajan mitä tästä voi tulla, vai tuleeko mitään. Vielä se reilu viikko sit oisin voinu sanoo, että toivon hirveesti ja toisaalta myös uskon, että tästä vois tulla vaikka mitä. Mutta nyt tuntuu jotenkin, etten tiedä sitten yhtään. Mutta kuten sanottua, menny on mennyttä ja enkä nyt jaksa muistella tota tilannetta enkä sitä, mitä sillon mietin. Nyt on nyt. Nyt tosiaan tahtoisin uskoa, että tästä vois tulla jotain suurempaakin, tarkotan ihan suomeks sanoen, isoa rakkautta. Mutta toisaalta tuntuu, etten mä olis tän tyyliseen suhteeseen valmis... Saattas olla, että koko ajan epäilisin ja miettisin, mitä se tekee ja toisaalta koko ajan miettisen sen sanomisien todenperäisyyttä. Toisaalta paljon tässä miettii näitä omiakin tunteita. Onko ne enää (tai onko ne ollukaan) niin suuret, että tähän päälle olis järkee ruveta rakentamaan suhdetta. Suhdetta, joka vaatis molemmilta todella paljon. Uskon kuitenkin siihen, että sitten jos niin päätettäisiin, se lähtis siitä kohtaa nollasta. Mun mielestä sillon niillä ei olis mitään väliä, mitä on tehty ja tavallaan ei myöskään niillä, mitä on sanottu. Ehkä siinä tilanteessa vois olla semmonen valikoiva muisti, että muistaa ne mitkä tahtoo muistaa ja ne, millä on jotain merkitystä siinä tilanteessa ja tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä mä en vaan osais sanoo juuta enkä jaata. Jotenkin tunteet on niin sekasin, että kaipaan vaan läheisyyttä ja tiedän, ettei sillä ole lähes mitään väliä, kuka läheisyyden antaja on... Ehkä tää läheisyyden kaipuu vaan taas tuli, ton kaiken pskan jälkeen... Aikasemmin ois kaivannut läheisyyttä vain ja ainoastaan tältä Alta mutta nyt tuntuu, ettei sillä oo mitään väliä... Läheisyys ja rakkaus (myös tykkäys) erikseen on kuitenkin niin eriasioita, mutta yhdessä ne onkin sitten on lähes täydellistä.

Toisaalta se on niinkin, ettei kannata todellakaan halutaa liikaa liian nopeassa ajassa. Sit se vois pian tyrehtyy kokonaan. Joten sen suhteen voi olla ihan rauhassa ja antaa ajan näyttä missä mennään ja mitä on tulossa. Seuraava askel onkin sit ehkä tuossa ens viikonloppuna, kun A tulee tänne... Saa nähä kuinka kauan voidaan aikaa viettää yhdessä kun viikonloppuna on vaikka mitä ohjelmaa. Mutta tää on taas yks niistä, mitä ei vaan sais liikaa miettiä. Kyllä se viikonloppu sieltä aikanaan tulee ja aikanaan myös näyttää, mitä silloin tapahtuu.

Läheisyys lämmittää ja rakkaus pistää hymyilyttää. Yhdessä ne onkin voittamaton pari. Toivotaan, että tulevaisuus tuo tuon tullessaan :)

Unohtuu tää koskaan?

Phuuh... Pitihän se arvata, että jotain tässä tulee vielä tapahtumaan... Liittyen tähä jätkään A... Jotenki pari päivää oli jo ollu sen suhteen vähän jännä fiilis, sellanen epäileväinen. Esimerkiks, kun se ei soittanu vaik lupas, tai ei tullu yöks vaikka oltiin nii puhuttu... Mut kuitenkin jotenkin aina ymmärsin noin... Ajattelin, että joo, se tahtoo pitää jätkien kanssa hauskaa, joten mä en siihen sitten sotkeudu... No juu. Oltiin siis tossa sitten lauantaina viihteellä, taino itse olin lähes selvistä päin mutta kuiteski ihmisten ilmoilla.. Jo siinäkin het alkuillasta tuli ihme jahkausta että missä miehet menee jne. Ja taas, herra A jätti ilmottamatta mihin menee, vaikka lupas. No ei siinä vielä, siirryttiin sitten kaverin kanssa baariin ja tsadaa, siellähän tämä herra sitten olikin kavereidensa kanssa. Nojoo, ei siinäkään... Vaan sitten jonkun aikaa siinä oltiin ja taas kuuntelin kauniita sanoja, jotka jälkeenpäin tuntuu todella tyhjiltä... Sillä sitten tämä A halus lähteä kaverinsa kanssa kiertämään baaria ja me kaverin kanssa lähettiin sitten toiseen suuntaan... No ehkä viiden minuutin kuluttua, nähtiin tämä A... Mikä pahinta, läheisissä tunnelmissa (pussailua) toisen tytön kanssa. Siitä sitten soitto jätkälle että heti tähän nyt. En jostain syystä halunnut mennä siihen väliin, ehken vaan keksinyt mitä oisin tehny. Joskus oisin varmasti lyönyt, kumpaakin, mutta tossa tapauksessa mä vaan tuijotin, käännyin pois ja päätin soittaa..

Siinä se sitten tuli siihen mun luokse, ja ekat sanat mulla oli " ootko sä pelle vai mitä? luuletsä mua kuuroks tai sokeeks" yms. En jaksa siitä hetkestä sen enempää jauhaa, sillä todellisuudessa A ei edes muista tuota hetkeä, yhtään... Mutta sen kerron, että mä olin kylmä ja toinen itki. Mun ei tehny mieli huutaa, ei raivota, teki mieli vaan olla kylmä ja selittää toiselle, kuinka väärin on tehny...

Irina - Pokka
Mä en suutu, enkä raivoo, enkä huuda.
Siihen suostu enää en.
Yksi ainoo katse, jota et ymmärrä kuitenkaan.
Kertoo enemmän, kuin kaikki sanat yhteensä.

No yö juteltiin ja aamu meni nopeesti ohi, mutta sitten illalla A tuli käymään, ihan omasta pyynnöstään... Ekaks iha ok, mutta sitten se sanokin, että oon yllättävän vaisu. Ja sanoin että niinpä niin, mistähän johtus. Siinä sitten asiaa puitiin kolme/neljä tuntia. Itkua tuli molemmilta, mutta mun itku oli lähinnä mulle itelleni... Sanoinkin sen, että turha luulla että tää itku on sulle. Itken ihan itelleni, koska en tajua miten oon voinu suodattaa noin paljon pskaa. Sit sanoin, että kaikki mitä tota ennen oli sanottu ja tehty, on nyt pelkkää tyhjää vaan. Niillä ei oo enää mitään väliä. Ja sit tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että pää on todellakin tyhjä jostain kohtaa... Sillä vaikka kuinka yritin miettiä niitä asioita, mitä A oli mulle sanonu, en saanu niistä kiinni. Sit sanoinkin, että kaikki mitä oot mulle tota aikasemmin sanonu, on nyt ihan unohduksissa. Vaikka kuinka yritin miettiä, en muistanut mitään... Se oli todella outoa, pelottavaa ja surullista. Se kyllä kerto täysin sen, kuinka tyhjäks mun pää oli tosta menny... Ja ehkä se, miks toi tapahtunut sai mun pään noin tyhjäks, johtu varmaan siitä, että ehkä ekaa kertaa mä olin kunnolla se, joka ei edes vielä ollu sanonut mitään "tykkään susta"-juttuja, kun toinen oli sanonut vaikka mitä, ja kaiken mä uskoin... Yks harvoista kerroista, kun toinen tuntuu olevan paljon kiinnostuneempi kuin minä itse... Ehkä mä olinkin huomaamattani varuillani. No mutta, siinä juttelujen jälkeen seuraavat 24 h olikin sitten mukavaa aikaa. Hymyjä saatiin aikaa, eikä tosta tapahtuneesta enää puhuttu. Ja molemmat tietää varmasti sanomattakin, että mielessä se pyörii eikä sitä vielä voi sanoa, unohtuuko se ja voiko tässä enää uutta mahdollisuutta antaa.

Toisaalta mä pelkään, että jos mä annan toisen mahdollisuuden, niin noin voi tapahtua koska vain uudelleen. Ja uskon, et sillon se sattuu viel pahemmin, sillä sillon voi olla, että tunteet on paljon suuremmat ja ehkä sillon oon myöntäny jo itselleni, kuin Aallekin, että oon ihastunu...

Mutta nää on näitä, joita ei vain pidä ennakolta miettiä... Sisälläni toivon, että tästä tulis jotain suurta... Mutta toisaalta oon koko ajan varpaillani, enkä halua ihastua, vieläkään, ainakaan liikaa. Sillä en tahdo tippua korkeelta. Mutta kuten sanottua, ei katota menneisyyteen, eikä tulevaisuuteen vaan mennään tässä ja nyt. Elämä voittaa, aina :) Siitä kun ei selviä kuitenkaan...

Ronan Keating - When you say nothing at all
The smile on your face let's me know that you need me
There's a truth in your eyes saying you'll never leave me

Jotenkin tuntuu, että aina kun asioista rupee puhumaan ääneen, ne menee aivan veetulleen. Jotenkin tässäkin tuntu niin... Heti kun aloin päästää suustani juttuja tästä pojasta, kaikki käänty päälaelleen... Joskus ennenkin on näin käyny... Joten taidan olla hiljaa näistä, tosin blogihan on aivan eri juttu ;) Ehken mä enää tästä eteenpäin sano ääneen liian aikasin mitään, ettei joudu sitten ikäviin tilanteisiin, esim. missä kaverit kysyy " no mites menee sen kanssa " - joo ei enää mitenkään plaa. Mutta hei, nyt, loppu. Antaa ajan näyttää, kyllä se sieltä sitten eteen tulee mikä on tultava :)

Pitääkö miehiä tajuta?

Nonii eli tää B - tyypin homma taitaa olla aika selkee... Yhden illan sen kanssa vietin (eikä mitään herkkää ollu), niin tajusin, että kiinnostuin siitä sen takia, koska se muistutti entistä. Eli joo, ihastuin entiseen, en uuteen ihmiseen... Mutta tän tajusin onneks nyt jo näin nopeesti, nii pystyy vielä poistuu takavasemmalle satuttamatta ketään.

Mutta sitten, ketä missä millon nyt? Eli tällä hetkellä mielessä pyörii kaks jätkää... Ensimmäinen on se sama vanha, josta muutaman blogi tekstin olen kirjoittanut. Eli sitä voitaisiin nyt kutsua vaikka E:ksi... No siis tämä tyyppi on se, josta en oo millään ottanu selkoo, että mitä se haluaa jne. Vaikka silloin kerran sanokin mulle, että annetaanko kaiken olla, että ollaan vaan kavereita, niin siltihän sen jälkeen ainakin kerran vielä puuhattiin kaikkea mukavaa yksi yö ja päivä... No nyt sitten taas näin sitä baarissa ja voi että... Saa se mut vieläki tuntemaan, jotain. Ekaks oli ihan mukava jutella niitä näitä ja oli mukavaa huomata, että se todella halus jutella mun kanssa eli miettimällä mietti asioita, mitä kysyä yms. No sitten en edes tajunnut, että illan viimeset hitaat rupes soimaan, kunnes tämä Ee sitten kysyi, että mennäänkö... Sitten tansittiin, ja voin kertoo, että se tuntu niin mukavalta, ihanalta... Oli niin turvallinen ja tietyllä tavalla onnellinen olo, kun siinä taas oltiin... Tiiätkö sen tunteen, kun toinen rutistaa hetki hetkeltä kovemmin sua... Ee rutisti ja halas mua minkä jaksoi.. Kunnes vähän irtauduin ja annoin poskelle pusun ja kas, mihin se johti. Suudelmaan, jota olinkin kaivannut, vaikka muuta väittänyt oon kaikille, jopa itselleni... Tajusin että tässä sitä taas ollaan... Sanoinkin siinä että " me ei ehkä päästä ikinä toisistamme eroon " ja se vastas että ehkei... No mutta siitä sitten se olis ollut ihan messissä jatkamaan meille yöks yms... Mutta mä en voinut, sillä uus kiinnostuksen kohde OLI tulossa meille, ja sillä hetkellä se odotti mua ulkona... No siinä sitten käsikädessä Een kanssa käveltiin baarista ulos ja sanottiin heipat ja luvattiin taas palata.. No ei siinä sitten mitteen...

Siitä suuntasin tämän uuden tyypin luokse, ja kutsutaan tätä vaikka Aaksi... Tää meidän "juttu" alko ihan muutama päivä sitten, mutta ihan alkujaan se lähti parin viikon takaisesta jutusta, joka on niiiin erikoinen tapaaminen, etten edes sitä lähde tässä jauhamaan... Oli mitä oli, nyt ollaan tässä... No siinä se Aa sitten minua halaili ja kutsu kaikenmaailman hellyttelynimillä ja sano, että "rakas". Sit olin et tsootsoo what, mitä. Niin se oli että " mä voin jo iha sanoo sulle rakas, sä alat olee mulle rakas ". No jöö, kivaltahan se kuulostaa, mutta en sitten tiedä tuosta tulevaisuudesta. No onneks tulevaisuudesta ei tartekaan ite päättää, onneks se tuo minkä tuo. No mutta pääpointti tässä sitten oli se, ettei koko ukko sitten meille lähtenykään... Syynä oli ihan se, että mulla on aikainen meno aamusta, niin se ei halunnut jäädä sinne yksikseen, vaan mieluiten herää kavereidensa luota yms ja puuhaa niitten kanssa sitten päivällä... Ymmärsin kyllä, mutta se nyt vaan oli sellasta ihme jahkaamista...

Jore Marjaranta - Elämä on kovaa
Mitä siitä
Vaikka kulkisinkin yksin koko tien
Sitä sattuu muillekin
Mutten kiellä
Olen valmis
Olen valmis jos vain joku minut vie
Minut vie

Mutta tämmöstä. Voin kertoo, että ajatukset on kyllä niin sekavat... Tuntuu, että tavallaan tässä on tehty väärin. Mutta en oo kenenkään, nyt enkä hetkeen... Mutta sen tiiän, että vaikka kovasti oon väittänyt niin itselleni, kuin muillekin, että Ee on taaksejäänyttä elämää, niin tajusin, ettei se kokonaan ole... Sanotaanko näin, että pystyn nykyään olemaan ajattelematta sitä vaikka kuinka pitkiä aikoja. Mutta sitten näin, kun nähdään, tunteet oikein syöksähtää mieleen ja rupeen taas miettimään kaikkee suurempaa...

Jore Marjaranta - Aikamatka
Jotain viereltäni puuttuu
Tule takaisin
Jos jokin mielessäsi muuttuu
Palaa takaisin

Mutta katsellaan... Kyllähän tähän iltaan liitty vielä yksi tuntematon mies, joka jostain syöksähti ja avautui, kuinka haluaa minun kanssa johonki yms yms. Mutta katsellaan sitä myöhemmin, numerot on tiedossa :)

"Ihastuinko" entiseen vai uuteen...

Oon tainnu jossain aikasemmassa blogissa miettiä, oonko mä kiinnostunut tästä yhdestä tyypistä (nimetään se vaikka Bee:ksi) vaan sen takia, että se muistuttaa tosi paljon mun entistä. Se entinen, oli kyllä semmonen, joka teki itsestään lähtemättömän jäljen mun mieleen... Mutta kyllä oon siitä yli päässy, on siitä sen verran monta vuotta, mutta ehkä lähinnä kaivertaa se, etten koskaan tienny miks se ero tuli. Se oli kauan poissa muualla, ja mä odotin, mutta kunnes se tuli takas, kaikki oli toisin. Sithän se ero tuli, niin täysin puskien takaa kun vaan voi. Mutta aina on kuitenki ollu semmonen " no hard feelings"-olo, eli ei mitään hätää sen suhteen.

No mut nyt tuliki sut puhetta tän Been kanssa tästä tyypistä ja yleensäkin suhteista.. Sit se pisti sieltä pienenä pommina vaan että ei halua olla mikään kaksosolento tuolle ja että toivoo, että oon kiinnostunut siitä omana itsenään enkä minään muuna. Etten hae mitään korviketta. No ekaks olin et mitäs vit. Eihän meillä ole mitään sen enempää, että mitä se ny rupee tommosta jauhaa, että etinkö mä siitä nyt sitä tyyppiä yms. Mut sit mä tajusin, että kyllä sydän tais jättää yhden lyönnin lyömättä kun se noi sano... Vastasin ihan heti että ei en eti mitään korviketta, mutta sitten piti oikee ite esittää itelleen se sama kysymys, niin, etinkö mä korviketta... Voisin sanoo kyllä etten, mutta jotain tässä on semmosta, että oon innostunu tästä Beestä tän yhden takia... Mutta kun en osaa vaan sanoo, että onko tää "innostuminen" nyt sit jotain enemmän vai ihan semmosta perusinnostusta... No mutta, ehkä aika näyttää... Ja ensimmäinen etappihan on jo huomenna, jolloin nään tän... :) Eli sillon näkee jo hieman että mitäs tästä olis ehkä tulossa jos olis...

Mutta joo, ei näistä stressiä tartte ottaa, ei nää nii isoja asioita ole :) Antaa vaan ajan mennä painollaan ja katella, kyllähän se sitten selviää.

Jonna - Tää ilta
Ei oo huolia
Ei kiirettä ollenkaan
Nyt ei mietitä huomista
Ei oo kun vaan tää ilta

Purkautumista ala-asteella koetusta kiusaamisesta. Tällä kertaa ei miesjuttuja, välillä vähän muutakin.

- Pätkä Tyttö Sinä Olet Tähti - leffasta -
"Jos sä mietit koko ajan mitä muut kuulee, niin sä tuut ite kuuroks"

Toi on yks hienoimmista lauseista, mitä oon kuullu. Toi on niin fakta. Jos sä lähet aina miettii, mitä muut ajattelee, mitä muut sussa näkee, niin sä teet itestäs kuuron ja samalla sokeen, varsinkin ittees kohtaan. Jos joku sanoo sulle jotain, mitä et sulata, niin hei kamoon, sit et sulata. Mun mielestä kannattaa kuunnella vaan niitten tyyppien avautumista, jotka merkkaa sulle jotain enemmänkin. Yleensä nää on niitä sun lähimpiä ystäviä, joitten kanssa tää ystävyyssuhde on molemminpuolista. Onhan niitäkin "ystäviä", joista sä luulet oikeesti niin, että ne on sun ystävyyden arvosia, vaik tosiasiassa ne ei oo välttämättä lähelläkään sitä. Joskus saatat sokeesti uskoo ja luottaa toiseen, vaikka toinen nauraa sulle ja sun kustannuksella. Yleensä sä kyllä tunnistat ne, mutta se saattaa vaan viedä aikaa. Joskus niinkin kauan, että satutat ittees. Tai tavallaanhan sillon nää tyypit satuttaa sua, mutta periaatteessa sitä itekin on yhtä syyllinen. Joten älä oo sokee, vaan kato pintaa syvemmälle, niin sä tajuut, kuka kuuluu osana sun elämää ja varsinkin, kuka kuuluu sun sydämeen. Mun mielestä sinne kuuluu ne, jotka sen paikan on "ansainneet". En mä tarkota mitään urotekoja, vaan ihan perus tekoja/sanoja, jotka sen sulle kertoo. Kyllä sun sydän sillon huutaa, että hei, ton paikka on täällä. Ja miks mä tästä avaudun. Emmä tiiä. Ehkä siks, kun pienempänä mulle kävi niin, että luotin sokeesti moniin kavereihin, joitten luulin olevan mun ystäviä. Tosiasiassa ne oli vaan "luokkakavereita", jotka päätti just sille päivälle sopivimmat kaverit. Ne saatto toisena päivänä hakata puuta ja huutaa sun nimee, ja toisena päivänä ne saatto hengata sun kanssa kun parhaimmatkin ystävät.

Kapasiteettiyksikkö - Usko parempaan
Et saa mua kaatuun, kestän lyönnit vaik ne sattuu
Mä uskon parempaan ja siks laulan mun laulua

Tää tapahtu mulle ja monelle muulle luokkalaiselle kuudennella luokalla. Joo tiedän, nuoria junnuja sillon oltiin, mutta kun lähtee miettii, että kuinka lapsia sillon oltiin mutta kuinka kehitysvaiheessa kaikki viel oli sillon. Jokainen etti itteensä ja usko sokeesti siihen, mitä toinen sano. Jos toinen sano, että oot muuten ruma, niin sitähän usko, että joo, jos noi sanoo näin, niin se muuten on niin. Mutta onneks, sitä sillon tajus, että mitäs helv. Ei mun tartte iha kaikkee pskaa kestää. Jotenka, siitä kun siirryttiin yläasteella, niin porukka rupes kelaa. Monet muut näistä kiusatuista siirty muihin kouluihin, mutta mä olin yks niistä harvoista, joka joutu samaan kouluun näitten mukamas "ylempiarvoisten" kanssa. No ei siinä. Koko ajan kelasin että miten sitä jaksaa enää, kun ala-asteen viimiset hetket oli täyttä tuskaa. Monet kerrat sitä tultiin kotien itkien ja miettien, että miks mä just oon tässä. Ei sillä, kyllä mä tiesin etten oo ainut, mutta silti se tuntu siltä, että omaan sydämeen sattu enemmän kun mihinkään muuhun koskaan.

Noh.. Ekat päivät yläasteella meni siinä ohimennen, mutta yhtenä päivänä tapahtu jotain, joka ratkas suurelta osin mun tulevaisuuden, ainakin näin henkiseltä kantilta katsottuna. Se kiusaaminen oli sillon aika paljon henkistä, mutta mukana oli myös sellasta " tee sä tää, vie sää tää tonne " jne. No yläasteella aika alus, iha ekojen viikkojen sisällä, yks näistä kiusatuista sano mulle "vie mun takki naulaan". En tiiä, mitä mun päässä pyöri, mutta suusta tuli teksti " Vie kuule keskenäs. Vtut mä oo sulle mikään orja. Mä en jaksa sua enää, ja sä et puhu mulle näiden kolmen vuoden aikana enää yhtää mitää onko selvä". Ja tsadaa. Sehän suju kun unelma, ja tää typy ei mulle sanonu SANAAKAAN koko kolmen vuoden aikana. Ekan kerran tais puhua joskus n. viiden vuoden päästä. No mutta mitä mä opin tosta? Paljon oon puhunu yhden kaverin kanssa näistä tapahtumista, kun sillä itellään oli paljonpaljonpaljon pahempi tilanne kun mulla. Sitä kiusattiin joku puol yms. Samat tyypit kyseessä. Niin tän tytön kanssa (joka on mun elämäni paras ystävä <3 ), ollaan paljon puhuttu sitä, että me ei olta tässä ja nyt, näin vahvoina ihmisinä ilman tota. Sillä se opetti meidät tajuamaan, että kaikkea ei pidä kestää, eikä kaikelle pidä aina alentua, jos toinen niin käskee. Ton tapahtuneen myötä meistä kasvo itsevarmempi ja luottavaisempi itteemme kohtaan. Tuntu, että me kasvettiin ihan pirusti henkisesti ton jälkeen.

51 koodia - Lasimaailma
Maa tuntuu aukeevan alta, Se hauraan maailmas seinät halkeilemaan saa. Mut tuntuis vaikeemmalta, Jos ei silmiin pystyis katsomaan omaa vihollistaan.

Ollaan kelattu näin monien vuosienkin jälkeen, että vaikka kuinka kauheeta aikaa se olikin, ei me sitä haluttas nyt pois meidän muistoista tai pois meidän elämästä. Raakaa peliähän se oli, mutta onneks me osattiin loppujen lopuks pelata se peli oikein. Jos oltas antauduttu vielä koko yläaste toho pskaan, niin voisin kertoo, että olisin ehkä yks syrjäytyneimmistä ihmisistä... Mutta nyt oon jotain ihan muuta, ja tyytyväinen just tähän, missä oon nyt. Melkein vois jo kiittää siitä ajasta, mutta ei, ei sentään. Täytyy siitä edes vähän katkera olla, sillä niin ei sais oikeesti tapahtua. Oon vaan miettiny, millasta se nykyaikana on... Toivottavasti kuudennella luokalla tytöt ei enää oo noin julmia ja kettumaisia toisilleen. Nimittäin se on todella raakaa olla kaiken ton keskellä, ja monesti viel yksin. Mutta tsempataan toinen toistamme, aina, niin jaksetaan yhdessä tehdä elämistämme elämisen arvosia :) Mä oon siihen pystyny, mutta en millään yksin. Kiitos kuuluu kaikille läheisille, ketkä on ollu mun lähellä niin tuohon ala-aste aikaan kuin nykyäänkin. Kiitos. Rakastan teitä, ihmiset <3

Kapasiteettiyksikkö - Usko parempaan
Se mist mä välitän on ihmiset mun vieres

Mikään tunnu ei miltään... Tullaan ja mennään niin nähdään

Stella - Silmäripset
Mikään tunnu ei miltään. Onko hävitty peli tää?

Mitään ei oo hävitty, kun ite uskoo vielä, edes vähän. Vaikka kaikki muut ois sanonu, että se oli siinä, niin älä usko, vaan anna mennä vielä. Oli juttu mikä tahansa, niin sä oot se, joka ainoastaan voi laittaa pisteen sille ja lopettaa sen.

Mulla ajatukset juoksee, laukkaa ja pyörii ympäriinsä, enkä mä edes ite meinaa niitä enää tajuta. Meinasin jo antaa olla tän yhen herran, jätkän, jonka kanssa oon tässä joka ilta jutustellu kaikkea vihjailevaa. Mutta kunnes se muutama päivä sit ns. lopetti mulle puhumisen vähäks aikaa, tajusin että jotain tässä nyt on... Ajattelin heti, että ehkä se olin mä, minkä takia se on hiljaa ja vaisu, ainakin mulle. Sanoinkin siitä, mutta väitti ainakin, että liittyy työjuttuihin. Joo ymmärrän kyllä, mutta tuskinpa se ois mulle suoraan sanonu, jos mä jotenkin liityn siihen... Ja ehän mä tietenkään ite osannu kysyä, oonks mä tässä nyt se asia, miks se on hiljaa... Okei, ehkä mä oisin osannu, mut ehken mä halunnu... Mä päätin sillon, että plaa, antaa olla. Mitä menetettävää mulla on, puhukoon ite mulle sitten kun jaksaa ja haluaa. Ja joo, niin se puhukin. Taas tuntuu että juttu kulkee, lähestulkoon samalla lailla kuin aikasemmin. Ainakin saman verran, mutten oo varma kulkeeko se enää sillä tavoin kuin aikaisemmin. Ihan kun oisin kadottanut sen yhteyden, mikä meillä ns. oli. Voi olla että liiottelen ja ajattelen vaan liikaa. Mutta toisaalta voi se olla just niin miten mä sen kuvittelenkin...

Westlife - Turn around
Some people are lucky, baby
I guess I am too
Love found me
And I found you
And everytime I think it can't get better
You do something new

Voinko mä olla se onnekas? Toisaalta, miks tässä ei vois asia olla vaik niin, että se ois tajunnu, et hei, tää vois olla sellanen tyttö jonka kanssa vois olla tulevaisuuttakin. Niinjoo, mutta mä en usko tähän ajatukseen yhtään. Miks. Niin. Emmä tiiä, vaikee lukee toista kysymättä. Omapahan on pääni mitä seinään lyön.

Mutta vihjeenä kaikille, ja suurena neuvona, varsinkin itelleni, menkää ja ottakaa selvää. Mä teen sen, mutta mulla ei oo kiire. Mulla on aikaa odottaa ja katsoa. Mutta sen mä tiedän, että viikon päästä viikonloppuna on mahdollisuus ottaa kaikki selville. Sillä silloin oon järjestänyt meidät samaan paikkaan samaan aikaan, ainakin näillä näkymin. Kiitos siitä myös ystävälle.

Kaija Koo - Jotain häviää
Aina kun jotain häviää aina jotain jäljelle jää. Aina kun tuntee ikävää tietää, että omisti jotain tärkeää

Juhannus ja muut bileet ohi, nyt rauhotutaan

Jiiap! Eli nyt on kesän juhlat juhlittu toistaseks. Pitkä rutistus oli tossa juhannuksesta lähes tähän päivään saakka mutta nyt on lupa rentoutua. Mutta mites ne jussit sun muut sitten meni? No jussihan suju tosi hyvin. Tää jäbä (joka lähti jussia viettää mun kanssa samaan paikkaan) oli iha messis mun mukana ja tosi hauskaa meil oli. Sanotaanko että me molemmat tiedettiin sanomattakin, että hengataan "tää ilta" ja ei tartte puhuu huomisesta. Esim. nyt ei mullakaan oo sitä ollu mitenkää ikävä tai mitään,oli vaan tosi mukavaa kun se oli mun seurassa juhannuksen. Se riitti mulle, kuten myös sille. Joten ei särkyneitä sydämiä, eikä pettyneitä fiiliks. Its allright.

Mitäs nyt. Mielessä pyörii tää yks kotikonnun kolli, jonka kanssa pientä flirttiä ollaan netissä harrastettu. Nyt sekin stna on muuttunu, jotenkin, enkä tiedä miks. Mutta siitä tuun ottaa selvää tässä lähiaikoina, mahdollisesti jo tänää. Se on ollu hirveen etäinen ja jäinen mua kohtaan. Ei oo ottanu yhteyttä niinkun ennen ja on todella vaitonainen jos yritän jutella. Mutta hei, nyt mä ehkä keksin. Mä annan sen toistaseks nyt olla. Jos sillä itellään ei oo mulle mitään sanottavaa, niin en sitten kysele. Ainakaan toistaseks. Nimittäin jos asia ei liity muhun mitenkään mikä sitä vaivaa, niin ehkä se tajuaa suht nopeesti et hei, en saa olla tällänen tuolle ihmiselle. MUTTA jos se joku vaivaava asia koskee mua, niin ehkä se miettii sitä asiaa vaan omassa päässään eikä saa mitään sanotuks. Tätä mä nyt yritän haistella ja kysyn sitten suoraan, kun siltä tuntuu. Katotaan.

Irina - Vahva
Mut mä uskon että jokainen kerran kohtaa
Jonkun joka radalle tähtes johtaa
Mut mihin ne joutuu, jotka oppaan menettää