Purkautumista ala-asteella koetusta kiusaamisesta. Tällä kertaa ei miesjuttuja, välillä vähän muutakin.

- Pätkä Tyttö Sinä Olet Tähti - leffasta -
"Jos sä mietit koko ajan mitä muut kuulee, niin sä tuut ite kuuroks"

Toi on yks hienoimmista lauseista, mitä oon kuullu. Toi on niin fakta. Jos sä lähet aina miettii, mitä muut ajattelee, mitä muut sussa näkee, niin sä teet itestäs kuuron ja samalla sokeen, varsinkin ittees kohtaan. Jos joku sanoo sulle jotain, mitä et sulata, niin hei kamoon, sit et sulata. Mun mielestä kannattaa kuunnella vaan niitten tyyppien avautumista, jotka merkkaa sulle jotain enemmänkin. Yleensä nää on niitä sun lähimpiä ystäviä, joitten kanssa tää ystävyyssuhde on molemminpuolista. Onhan niitäkin "ystäviä", joista sä luulet oikeesti niin, että ne on sun ystävyyden arvosia, vaik tosiasiassa ne ei oo välttämättä lähelläkään sitä. Joskus saatat sokeesti uskoo ja luottaa toiseen, vaikka toinen nauraa sulle ja sun kustannuksella. Yleensä sä kyllä tunnistat ne, mutta se saattaa vaan viedä aikaa. Joskus niinkin kauan, että satutat ittees. Tai tavallaanhan sillon nää tyypit satuttaa sua, mutta periaatteessa sitä itekin on yhtä syyllinen. Joten älä oo sokee, vaan kato pintaa syvemmälle, niin sä tajuut, kuka kuuluu osana sun elämää ja varsinkin, kuka kuuluu sun sydämeen. Mun mielestä sinne kuuluu ne, jotka sen paikan on "ansainneet". En mä tarkota mitään urotekoja, vaan ihan perus tekoja/sanoja, jotka sen sulle kertoo. Kyllä sun sydän sillon huutaa, että hei, ton paikka on täällä. Ja miks mä tästä avaudun. Emmä tiiä. Ehkä siks, kun pienempänä mulle kävi niin, että luotin sokeesti moniin kavereihin, joitten luulin olevan mun ystäviä. Tosiasiassa ne oli vaan "luokkakavereita", jotka päätti just sille päivälle sopivimmat kaverit. Ne saatto toisena päivänä hakata puuta ja huutaa sun nimee, ja toisena päivänä ne saatto hengata sun kanssa kun parhaimmatkin ystävät.

Kapasiteettiyksikkö - Usko parempaan
Et saa mua kaatuun, kestän lyönnit vaik ne sattuu
Mä uskon parempaan ja siks laulan mun laulua

Tää tapahtu mulle ja monelle muulle luokkalaiselle kuudennella luokalla. Joo tiedän, nuoria junnuja sillon oltiin, mutta kun lähtee miettii, että kuinka lapsia sillon oltiin mutta kuinka kehitysvaiheessa kaikki viel oli sillon. Jokainen etti itteensä ja usko sokeesti siihen, mitä toinen sano. Jos toinen sano, että oot muuten ruma, niin sitähän usko, että joo, jos noi sanoo näin, niin se muuten on niin. Mutta onneks, sitä sillon tajus, että mitäs helv. Ei mun tartte iha kaikkee pskaa kestää. Jotenka, siitä kun siirryttiin yläasteella, niin porukka rupes kelaa. Monet muut näistä kiusatuista siirty muihin kouluihin, mutta mä olin yks niistä harvoista, joka joutu samaan kouluun näitten mukamas "ylempiarvoisten" kanssa. No ei siinä. Koko ajan kelasin että miten sitä jaksaa enää, kun ala-asteen viimiset hetket oli täyttä tuskaa. Monet kerrat sitä tultiin kotien itkien ja miettien, että miks mä just oon tässä. Ei sillä, kyllä mä tiesin etten oo ainut, mutta silti se tuntu siltä, että omaan sydämeen sattu enemmän kun mihinkään muuhun koskaan.

Noh.. Ekat päivät yläasteella meni siinä ohimennen, mutta yhtenä päivänä tapahtu jotain, joka ratkas suurelta osin mun tulevaisuuden, ainakin näin henkiseltä kantilta katsottuna. Se kiusaaminen oli sillon aika paljon henkistä, mutta mukana oli myös sellasta " tee sä tää, vie sää tää tonne " jne. No yläasteella aika alus, iha ekojen viikkojen sisällä, yks näistä kiusatuista sano mulle "vie mun takki naulaan". En tiiä, mitä mun päässä pyöri, mutta suusta tuli teksti " Vie kuule keskenäs. Vtut mä oo sulle mikään orja. Mä en jaksa sua enää, ja sä et puhu mulle näiden kolmen vuoden aikana enää yhtää mitää onko selvä". Ja tsadaa. Sehän suju kun unelma, ja tää typy ei mulle sanonu SANAAKAAN koko kolmen vuoden aikana. Ekan kerran tais puhua joskus n. viiden vuoden päästä. No mutta mitä mä opin tosta? Paljon oon puhunu yhden kaverin kanssa näistä tapahtumista, kun sillä itellään oli paljonpaljonpaljon pahempi tilanne kun mulla. Sitä kiusattiin joku puol yms. Samat tyypit kyseessä. Niin tän tytön kanssa (joka on mun elämäni paras ystävä <3 ), ollaan paljon puhuttu sitä, että me ei olta tässä ja nyt, näin vahvoina ihmisinä ilman tota. Sillä se opetti meidät tajuamaan, että kaikkea ei pidä kestää, eikä kaikelle pidä aina alentua, jos toinen niin käskee. Ton tapahtuneen myötä meistä kasvo itsevarmempi ja luottavaisempi itteemme kohtaan. Tuntu, että me kasvettiin ihan pirusti henkisesti ton jälkeen.

51 koodia - Lasimaailma
Maa tuntuu aukeevan alta, Se hauraan maailmas seinät halkeilemaan saa. Mut tuntuis vaikeemmalta, Jos ei silmiin pystyis katsomaan omaa vihollistaan.

Ollaan kelattu näin monien vuosienkin jälkeen, että vaikka kuinka kauheeta aikaa se olikin, ei me sitä haluttas nyt pois meidän muistoista tai pois meidän elämästä. Raakaa peliähän se oli, mutta onneks me osattiin loppujen lopuks pelata se peli oikein. Jos oltas antauduttu vielä koko yläaste toho pskaan, niin voisin kertoo, että olisin ehkä yks syrjäytyneimmistä ihmisistä... Mutta nyt oon jotain ihan muuta, ja tyytyväinen just tähän, missä oon nyt. Melkein vois jo kiittää siitä ajasta, mutta ei, ei sentään. Täytyy siitä edes vähän katkera olla, sillä niin ei sais oikeesti tapahtua. Oon vaan miettiny, millasta se nykyaikana on... Toivottavasti kuudennella luokalla tytöt ei enää oo noin julmia ja kettumaisia toisilleen. Nimittäin se on todella raakaa olla kaiken ton keskellä, ja monesti viel yksin. Mutta tsempataan toinen toistamme, aina, niin jaksetaan yhdessä tehdä elämistämme elämisen arvosia :) Mä oon siihen pystyny, mutta en millään yksin. Kiitos kuuluu kaikille läheisille, ketkä on ollu mun lähellä niin tuohon ala-aste aikaan kuin nykyäänkin. Kiitos. Rakastan teitä, ihmiset <3

Kapasiteettiyksikkö - Usko parempaan
Se mist mä välitän on ihmiset mun vieres