Unohtuu tää koskaan?

Phuuh... Pitihän se arvata, että jotain tässä tulee vielä tapahtumaan... Liittyen tähä jätkään A... Jotenki pari päivää oli jo ollu sen suhteen vähän jännä fiilis, sellanen epäileväinen. Esimerkiks, kun se ei soittanu vaik lupas, tai ei tullu yöks vaikka oltiin nii puhuttu... Mut kuitenkin jotenkin aina ymmärsin noin... Ajattelin, että joo, se tahtoo pitää jätkien kanssa hauskaa, joten mä en siihen sitten sotkeudu... No juu. Oltiin siis tossa sitten lauantaina viihteellä, taino itse olin lähes selvistä päin mutta kuiteski ihmisten ilmoilla.. Jo siinäkin het alkuillasta tuli ihme jahkausta että missä miehet menee jne. Ja taas, herra A jätti ilmottamatta mihin menee, vaikka lupas. No ei siinä vielä, siirryttiin sitten kaverin kanssa baariin ja tsadaa, siellähän tämä herra sitten olikin kavereidensa kanssa. Nojoo, ei siinäkään... Vaan sitten jonkun aikaa siinä oltiin ja taas kuuntelin kauniita sanoja, jotka jälkeenpäin tuntuu todella tyhjiltä... Sillä sitten tämä A halus lähteä kaverinsa kanssa kiertämään baaria ja me kaverin kanssa lähettiin sitten toiseen suuntaan... No ehkä viiden minuutin kuluttua, nähtiin tämä A... Mikä pahinta, läheisissä tunnelmissa (pussailua) toisen tytön kanssa. Siitä sitten soitto jätkälle että heti tähän nyt. En jostain syystä halunnut mennä siihen väliin, ehken vaan keksinyt mitä oisin tehny. Joskus oisin varmasti lyönyt, kumpaakin, mutta tossa tapauksessa mä vaan tuijotin, käännyin pois ja päätin soittaa..

Siinä se sitten tuli siihen mun luokse, ja ekat sanat mulla oli " ootko sä pelle vai mitä? luuletsä mua kuuroks tai sokeeks" yms. En jaksa siitä hetkestä sen enempää jauhaa, sillä todellisuudessa A ei edes muista tuota hetkeä, yhtään... Mutta sen kerron, että mä olin kylmä ja toinen itki. Mun ei tehny mieli huutaa, ei raivota, teki mieli vaan olla kylmä ja selittää toiselle, kuinka väärin on tehny...

Irina - Pokka
Mä en suutu, enkä raivoo, enkä huuda.
Siihen suostu enää en.
Yksi ainoo katse, jota et ymmärrä kuitenkaan.
Kertoo enemmän, kuin kaikki sanat yhteensä.

No yö juteltiin ja aamu meni nopeesti ohi, mutta sitten illalla A tuli käymään, ihan omasta pyynnöstään... Ekaks iha ok, mutta sitten se sanokin, että oon yllättävän vaisu. Ja sanoin että niinpä niin, mistähän johtus. Siinä sitten asiaa puitiin kolme/neljä tuntia. Itkua tuli molemmilta, mutta mun itku oli lähinnä mulle itelleni... Sanoinkin sen, että turha luulla että tää itku on sulle. Itken ihan itelleni, koska en tajua miten oon voinu suodattaa noin paljon pskaa. Sit sanoin, että kaikki mitä tota ennen oli sanottu ja tehty, on nyt pelkkää tyhjää vaan. Niillä ei oo enää mitään väliä. Ja sit tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että pää on todellakin tyhjä jostain kohtaa... Sillä vaikka kuinka yritin miettiä niitä asioita, mitä A oli mulle sanonu, en saanu niistä kiinni. Sit sanoinkin, että kaikki mitä oot mulle tota aikasemmin sanonu, on nyt ihan unohduksissa. Vaikka kuinka yritin miettiä, en muistanut mitään... Se oli todella outoa, pelottavaa ja surullista. Se kyllä kerto täysin sen, kuinka tyhjäks mun pää oli tosta menny... Ja ehkä se, miks toi tapahtunut sai mun pään noin tyhjäks, johtu varmaan siitä, että ehkä ekaa kertaa mä olin kunnolla se, joka ei edes vielä ollu sanonut mitään "tykkään susta"-juttuja, kun toinen oli sanonut vaikka mitä, ja kaiken mä uskoin... Yks harvoista kerroista, kun toinen tuntuu olevan paljon kiinnostuneempi kuin minä itse... Ehkä mä olinkin huomaamattani varuillani. No mutta, siinä juttelujen jälkeen seuraavat 24 h olikin sitten mukavaa aikaa. Hymyjä saatiin aikaa, eikä tosta tapahtuneesta enää puhuttu. Ja molemmat tietää varmasti sanomattakin, että mielessä se pyörii eikä sitä vielä voi sanoa, unohtuuko se ja voiko tässä enää uutta mahdollisuutta antaa.

Toisaalta mä pelkään, että jos mä annan toisen mahdollisuuden, niin noin voi tapahtua koska vain uudelleen. Ja uskon, et sillon se sattuu viel pahemmin, sillä sillon voi olla, että tunteet on paljon suuremmat ja ehkä sillon oon myöntäny jo itselleni, kuin Aallekin, että oon ihastunu...

Mutta nää on näitä, joita ei vain pidä ennakolta miettiä... Sisälläni toivon, että tästä tulis jotain suurta... Mutta toisaalta oon koko ajan varpaillani, enkä halua ihastua, vieläkään, ainakaan liikaa. Sillä en tahdo tippua korkeelta. Mutta kuten sanottua, ei katota menneisyyteen, eikä tulevaisuuteen vaan mennään tässä ja nyt. Elämä voittaa, aina :) Siitä kun ei selviä kuitenkaan...

Ronan Keating - When you say nothing at all
The smile on your face let's me know that you need me
There's a truth in your eyes saying you'll never leave me

Jotenkin tuntuu, että aina kun asioista rupee puhumaan ääneen, ne menee aivan veetulleen. Jotenkin tässäkin tuntu niin... Heti kun aloin päästää suustani juttuja tästä pojasta, kaikki käänty päälaelleen... Joskus ennenkin on näin käyny... Joten taidan olla hiljaa näistä, tosin blogihan on aivan eri juttu ;) Ehken mä enää tästä eteenpäin sano ääneen liian aikasin mitään, ettei joudu sitten ikäviin tilanteisiin, esim. missä kaverit kysyy " no mites menee sen kanssa " - joo ei enää mitenkään plaa. Mutta hei, nyt, loppu. Antaa ajan näyttää, kyllä se sieltä sitten eteen tulee mikä on tultava :)